Ajankohtaista

Kolumni: Kuin toinen joulu

Kolumni: Kuin toinen joulu

Kuulun niihin ihmisiin, joille heinäkuinen viikko Lieksassa vaskimusiikin ympäröimänä on koko vuoden kohokohta. Festivaali on kuin toinen joulu: musiikkia, iloisia jälleennäkemisiä, juhlatunnelmaa, mukavaa yhdessäoloa, kullan ja hopean hohtoisia kelloja… 

Jäin koukkuun Vaskiviikon viehätykseen heti ensivisiitilläni vuonna 2006, joten takana on neljätoista kesää yhtä soittoa. Olisi kuusitoista ilman koronaa – ja ne kaksi puuttuvaa kesääkös harmittavat.

Vaskiviikkovuosieni aikana olen läpikäynyt kehityskulun innostuneesta aloittelijapasunistista, jolle vasta ensimmäisellä tunnilla paljastui, että mielijohteesta ostetussa soittimessa on seitsemän määriteltyä vetoa, musiikkitieteen maisteriksi eli ammattimaiseksi musiikin tutkijaksi ja siinä sivussa vähän jo kokeneemmaksi bassopasuunan soiton harrastajaksi. Vaskiviikoilla saamani kannustus on merkittävä syy siihen, että näin on päässyt käymään.

Monella Lieksan-kävijällä on tilillään jopa vuosikymmenien osallistumishistoria, eli jokin Suomen suurimmalle vaskifestivaalille houkuttelee aina takaisin. Vaskiviikolla vallitsee omaleimainen ilmapiiri, joka toivottaa konstailemattomasti tervetulleiksi niin musiikin ammattilaiset, vuosikymmeniä vaskisoitosta ilonsa löytäneet amatöörit kuin vielä tuntumaa soittimeensa hapuilevat aloittelijat unohtamatta niitäkään, jotka löytävät nautintonsa musiikkia kuunnellessaan sen tekemiseen suoranaisesti puuttumatta. Pieni kaupunkikeskusta tulee kävijöille pian tutuksi ja kaikki on mukavasti lähellä. Vaskisoiton ilo valloittaa koko keskustan. 

Vaskiviikon hengessä ei ole kyse pelkästään laadukkaasta opetuksesta ja monipuolisesta konserttitarjonnasta. Samanhenkisten kokoontuessa Lieksaan keskusteluja alkaa ja ystävyyksiä muodostuu hyvinkin pienestä kipinästä. Tunnustaudun normaalisti varautuneeksi introvertiksi, mutta Vaskiviikolla pitäisi nähdä tietoista vaivaa jäädäkseen ulkopuoliseksi.

Lieksassa musiikinystävien välillä ei ole hierarkioita. Seitsikkokurssin suuryhtye tarjoaa haasteita ammattitasoisillekin soittajille, mutta yhteissoittoon vasta tutustuviin aloittelijoihinkaan ei koskaan suhtauduta kärsimättömästi tai alentuvasti. Vaskiviikolla jokaisen panos on tärkeä, eikä toisten hyväksyntä riipu taidoista, vaan innosta ja halusta oppia. Elävässä musiikissa kokeneimmillekin sattuu virheitä.

Musiikkiin heittäydytään Lieksassa antaumuksella, muttei otsa rypyssä vaan ilon kautta. ”Hauskaa tänne on tultu pitämään”, tähdensivät peruskurssin opettajat suorituspaineiden uhatessa iskeä ensimmäisenä seitsikkokurssikesänäni.

Vaskisoittajien huumori on toisinaan ronskinpuoleista, mutta aina hyväntahtoista – se yhdistää haluamatta loukata ketään. Jo aloittelevana pasunistina tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni tulleeni todella hyväksytyksi jonkin yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.

Lieksaan tuleva voi luottaa siihen, että pyytävälle annetaan ja etsivä löytää. Vaskiviikko huolehtii omistaan oli kyse sitten hankalien nuottien tulkinnasta tai jostain täysin ulkomusiikillisesta kuten auton hajoamisesta – omakohtaista kokemusta on molemmista ja miltei kaikesta siltä väliltä. Myös vakituiset lieksalaiset osallistuvat aktiivisesti festivaalitunnelman luomiseen ja näkevät vaivaa taatakseen kävijöiden viihtyvyyden. En muista kertaakaan neljäntoista vaskiviikon aikana saaneeni Lieksassa tylyä palvelua. Monien liikkeiden näyteikkunat on somistettu musiikillisin aihein, joten jo katukuvasta käy selvästi ilmi, että vaskiviikkolaiset ovat tervetulleita vieraita.

Koronan rantautuessa Suomeen alkukeväästä 2020 innokkaimmat olivat ilmoittautuneet vaskiviikon kursseille jo edeltävän vuoden puolella. Tapahtumalla riittää siis vetovoimaa. Rajoitustoimien iskiessä vaskimusiikkiin vihkiytyneet saattoivat vielä hetkellisesti sulattaa konserttien ja viikoittaisten yhteissoittoharjoitusten keskeytymisen, mutta kesän festivaalitilanteen alkaessa näyttää epävarmalta iski todellinen pelko: Miten käy Vaskiviikon?

Vapuksi saatiin lannistava peruuntumisuutinen. Vaskikansan valitusvirsi kiiri kodeissa ja sosiaalisessa mediassa, kun kautta maan surtiin kauan odotettuja soittokavereiden kohtaamisia, uusia musiikillisia haasteita ja oivalluksia sekä konserttielämyksiä, jotka siirtyivät määrittämättömään tulevaisuuteen.

Niin luontevia ovat Vaskiviikolla muodostuvat siteet, että kaukana toisistaan asuvat osallistujat voivat kohdata Lieksassa miltei vuoden tauon jälkeen kuin edellisestä tapaamisesta ei olisi viikkoakaan. Pettymys oli melkoinen, kun vuoden rautaisannos vaskisoittoa ja yhteistä laatuaikaa lajitovereiden kanssa jäi saamatta. Lieksassa luodaan ne riemukkaat muistot, joiden turvin jaksetaan seuraavaan kesään. Nyt Vaskiviikon soittokavereita on ikävöity jo pitkään.

Peruuntumistiedon jälkeen toiveet asetettiin rokotekehitykseen ja seuraavaan vuoteen. Alkuvuosi 2021 vaikutti vielä lupaavalta, mutta loppukeväästä matto vedettiin jälleen alta ja koronaväsymys alkoi tosissaan käydä päälle. Heinäkuun viimeinen viikko saattoi kulua kotona haikeasti huokaillen, kun sosiaalinen media tarjoili muistoja aiemmilta vaskikesiltä. Vaskiviikolle ei löydy korviketta.

Kulttuurinen ja sosiaalinen tarve vaskiviikolle on ilmeinen. Korona toi ahdistusta, pelkoa, eristyneistyyttä, yksinäisyyttä ja hiljaisuutta. Vaskiviikko tarjoaa yhteisöllisyyttä, iloa, ääntä ja elämää, kaikkea sitä mitä korona-aikana on kaivattu. Ei siis ihme, että niin monet palaavat Suomen vaskipääkaupunkiin vuodesta toiseen.

Ensi kesän osalta odotukset ovat korkealla. Lieksa saattaa kokea melkoisen järistyksen vaskisoiton yhdistämien päästessä lopulta taas soittamaan, kuuntelemaan ja juhlimaan yhdessä, kun on otettava kahden edellisen kesän aiheuttama vahinko takaisin. Vieköön vaskisoitto voiton koronasta ja raikukoon Lieksa musiikin ilosanomaa kesällä 2022!

Meri Virtala

Kuvitusnauha