LIEKSAN VASKIVIIKKO 26.7.-3.8.2013
Yhdessä soittamisen riemua
Vaskisoittajat tunnetaan maailmalla sosiaalisina ja huumorintajuisina veli- ja siskokultina.
Yksin harjoituskopissa pakertajiakin toki löytyy, mutta suurimmalle osalle soittajista ryhmiin liittyminen ja yhteiseen tekemiseen osallistuminen on tärkeä osa muusikon elämää. Ryhmässä vaskisoittajien potentiaali tuntuu moninkertaistuvan. Jo heti opintojen alussa on tärkeää päästä kokemaan yhdessä soittamisen riemua, koska se lisää intoa myös yksityisharjoitteluun.
Uskon, että meillä kaikilla ”messinginpurijoilla” on pitkä lista hienoja yhdessä soittamisen kokemuksia, joissa lopputulokseen on vaikuttanut jokaisen soittajan henkilökohtainen panos.
Hankalienkin harjoitusprosessien jälkeen onnistunut konsertti aiheuttaa moninkertaisen riemuntunteen, kun se on tehty yhdessä!
Yhteissoittoteeman mukaisesti Lieksaan on kesällä 2013 tulossa eri kokoisia yhtyeitä, toki solistejakaan unohtamatta. Vaskikvintetit Spanish Brass - Luur Metalls (Espanja) ja Sonus Brass (Itävalta) palkittuine lastenkonsertteineen sekä 10-henkinen vaskiyhtye tenThing (Norja) johtohahmonaan trumpetisti Tine Thing Helseth edustavat yhdessä soittamisen huippuosaajia maailmalla. Viikon ohjelmaan mahtuu myös seitsikoita, kvartetteja, puhallinorkestereita eli hyvin kattava valikoima erilaisia yhtyemuotoja. Kuva: Jani Mahkonen
Solistisesti konsertoivat mm. “Lieksan kasteensa” saavat trumpetisti Tine Thing Helseth (Norja), tuubisti Walter Hilgers (Saksa), käyrätorvisti Stefan de Leval Jezierski (Saksa / USA) sekä Vaskiviikolle jo toista kertaa matkustava, mutta ensimmäistä kertaa kutsuttuna artistina ranskalainen pasunisti Guilhem Kusnierek. Kusnierek sijoittui kolmanneksi Lieksan 2. Kansainvälisessä pasuunakilpailussa vuonna 2008. Nyt nuoria tuubisteja tuomaroiva Benjamin Pierce (USA) on itse Lieksan baritonitorvikilpailun voittaja vuodelta 2004.
Vanhan mainoksen sanoin: ”Eikä siinä vielä kaikki!” Vaskiviikko 2013 tarjoaa viihteellisiäkin tunnelmia ja sehän on selvä, että Vaskiviikolla on aina joulu…
Tervetuloa!
Jouko Harjanne
Taiteellinen johtaja
Pääsponsori:
