
Lieksan Vaskiviikon toiminnan olennainen osa ovat musiikkikurssit, jotka kattavat kaikki vaskisoittimet. Kunkin vaskisoittimen mestariluokka on suunnattu ammattimaiseen opiskeluun. Muille kursseille, kuten perusopetukseen sekä yhtye- ja seitsikkokursseille voivat hakeutua kaikenikäiset ja –tasoiset soittajat. Kurssien opettajina ja samalla myös konserttien esiintyjinä toimivat ulkomaisten mestarikurssiopettajien lisäksi suomalaiset huippumuusikot. Vuosittain musiikkikursseille osallistuu toista sataa vaskimusiikin ammattilaista, opiskelijaa ja harrastajaa.
Klassinen konserttisarja esittelee parillakymmenellä konsertillaan kattavasti vaskisoittimia ja niiden maailmankuuluja taitajia Lieksan kirkossa, Lieksan kulttuurikeskuksessa, Viekijärven kirkossa sekä luonnonkauniilla Mätäsvaaran avolouhoksella.
Vuonna 1999 aloitetussa nuorille soittajille tarkoitetussa kansainvälisten vaskisoitinkilpailujen sarjassa ovat vuoronsa saaneet Lieksan 1., 2., 3. ja 4. kansainvälinen Raimo Sarmas -trumpettikilpailu; Lieksan 1. ja 2. kansainvälinen pasuunakilpailu (Olavi Lampinen in memoriam); Lieksan 1. ja 2. kansainvälinen baritonitorvikilpailu, Lieksan 1. ja 2. kansainvälinen tuubakilpailu; Lieksan 1., 2. ja 3. kansainvälinen käyrätorvikilpailu (Holger Fransman in memoriam). Juhlavuoden 2009 kunniaksi kilpailusoittimena ei ollut yksittäinen vaskisoitin, vaan vaskikvintetti eli Lieksan 1. kansainvälinen vaskikvintettikilpailu. Vuonna 2013 vuorossa on Lieksan 3. kansainvälinen tuubakilpailu.
Vaskiviikon aikana Lieksassa ja sen lähiympäristössä järjestetään runsaasti oheistapahtumia, mm. ilmaiskonsertteja, päiväsoittoja sekä lastentapahtumia. Niiden avulla festivaali saa runsaasti näkyvyyttä myös katukuvassa.
Lieksan Vaskiviikon eri tilaisuuksien yhteenlaskettu yleisömäärä on viime vuosina vakiintunut noin 10 000 kävijään.
Festivaalin vuosittainen budjetti on n. 330 000 – 350 000 euroa. Tulorahoituksesta noin 50 % saadaan avustuksista, 20 % lipunmyynnistä, 20 % yritysyhteistyöstä, 4 % kurssimaksuista ja 6 % muista tuloista.
Konserttien jälkeen on pitkä päivä perinteisesti saatettu päätökseen VaskiAreenalla tai Vaskiteltassa, jossa on esitelty Suomen eturivin kevyttä musiikkia puhallinmusiikkia unohtamatta.
Vuodesta 2009 alkaen kevyen musiikin Vaskiteltta / VaskiAreena ei ole ollut Vaskiviikon kannatusyhdistys ry:n ylläpitämä, joten sen yleisöä ei lasketa mukaan kokonaiskävijämäärään.