Konserttien esiintyjät ja kurssien opettajat 2010

 

 
Kapellimestari, säveltäjä Atso Almila on toiminut syyskaudesta 2007 alkaen Kuopion kaupunginorkesterin 2. kapellimestarina. Almila on toiminut myös Tampereen kaupunginorkesterin kapellimestarina vuosina 1987-89; Joensuun kaupunginorkesteria hän johti vuosina 1993-2000 ja Kuopion kaupunginorkesteria vuosina 1995-2000. Almila on ollut Seinäjoen kaupunginorkesterin päävierailija vuodesta 2000. Sibelius-Akatemian orkesterinjohdon yliassistenttina hän on toiminut vuosina 1991-2002, lehtorina vuodesta 2002 lähtien (virkavapaalla 2005-). 
 

 

Atso Almila on vieraillut säännöllisesti Suomen oopperayhdistyksissä, Kansallisoopperassa sekä sinfoniaorkestereissa, ulkomaisista lähinnä Ruotsissa, Irlannissa ja Sveitsissä. Huhtikuussa 2007 Almila teki kiertueen Itävallassa Wiener Jeunesse Orchestran kanssa. 

 

 

Almilan sävellystuotanto käsittää neljä oopperaa, kaksi sinfoniaa, puhallinorkesteriteoksia, konserttoja useille soittimille, soolo- ja kamariteoksia sekä  jousille että puhaltimille, teatteri- ja elokuvamusiikkia. 

 

 

Almilalle myönnettiin valtion viisivuotinen taiteilija-apuraha vuonna 2005. Syksyllä 2006 hänelle myönnettiin Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n kultainen kunniamerkki Suomen orkesterielämän hyväksi tehdystä työstä. Alun perin helsinkiläinen Almila on asunut Kuopiossa vuodesta 1996.

 

 
 
Raine Ampuja Raine Ampuja opiskeli käyrätorven soittoa, musiikin teoriaa ja orkesterin johtoa Sibelius- Akatemiassa vuosina 1980-1988. Hän oli kapellimestarina Kaartin Soittokunnassa vuosina 1988-2006 ennen siirtymistään Panssarisoittokunnan päälliköksi Hämeenlinnaan. Opintojaan Ampuja täydensi vuonna 1993 Englannissa, Kuninkaallisen Merijalkaväen sotilasmusiikkikoulussa.
Ampuja on tuottelias ja monipuolinen säveltäjä ja sovituksiakin on syntynyt satoja. Kouluttajana ja kapellimestarina hän on toiminut jo yli 20 vuotta eri rooleissa koti- ja ulkomailla ja on kirjoittanut puhallinmusiikista myös kaksi oppikirjaa. Ampuja on Suomen Puhallinorkesteriliiton ja Sibelius-viikkojen puheenjohtaja. Hän on perustamansa Puhallinorkesteri Uutiset -lehden päätoimittaja. Vuoden sotilasmuusikoksi hänet valittiin 1995 ja Klemetti-palkinto hänelle myönnettiin vuonna 1996.

 

 

 

 

 

 

Ronald Barron  oli vuodesta 1975 vuoteen 2008 Bostonin sinfoniaorkesterin pasuunan äänenjohtaja. Hän siirtyi orkesteriin Montrealin sinfoniaorkesterista ja hän on ollut myös Boston Pops –orkesterissa pasuunan äänenjohtajana 12 kautta. Ron Barron on valmistunut College-Conservatory of Music (Cincinnati yliopisto), missä hän opiskeli Ernest Gloverin johdolla. Opiskeluvuosinaan hän myös kiersi American Wind Symphony –orkesterin kanssa.

 

 

Boston Pops –orkesterissa Barron oli usein solistina ja hän on esiintyi myös useiden Uuden Englannin alueen orkestereiden ja yhtyeiden kanssa. Hän on soittanut resitaaleja USA:ssa, Euroopassa ja Japanissa. Bostonin sinfoniaorkesterin ja Boston Popsin kanssa tehtyjen levytysten lisäksi hän on levyttänyt ja esiintynyt Canadian Brassin, Empire Brassin ja Summit Brassin kanssa sekä tehnyt 9 menestyksekästä soololevyä.

 

 

Tällä hetkellä Barron opettaa New England Conservatory of Music –oppilaitoksessa, ja on opettanut aiemmin mm. Bostonin yliopistossa ja Tanglewood Music Center –oppilaitoksessa. Hän on ollut tuomaristossa mm. Toulonin (Ranska) ja Münchenin (Saksa) kansainvälisissä kilpailuissa. Ron Barron sai vuonna 2005 International Trombone Association myöntämän ITA Award –kunnianosoituksen tunnustuksena urastaan ja ansioistaan ”pasunismin” maailmassa. Hänen kiinnostuksensa viineihin on tuonut hänelle myös Society of Wine Educators –yhteisön myöntämän “Certified Specialist of Wine” nimityksen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tom Bildo aloitti jo 6-vuotiaana kornetilla ja baritonitorvella Pelastusarmeijan poikasoittokunnassa. Hieman vartuttuaan hän opiskeli Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla. Jo opiskeluaikanaan hän keikkaili mm. Paroni Paakkunaisen yhtyeessä. Linkolan oktetin riveissä vierähti kymmenkunta vuotta. Tärkeä etappi oli myös UMO:n perustaminen 70-luvun puolivälissä; puuhamiehinä olivat mm. Esko Linnavalli, Olli Ahvenlahti ja Markku Johansson.  

 

Tom Bildo aloitti bassopasunistina Radion sinfoniaorkesterissa vuonna 1977, mistä hän siirtyi Helsingin kaupunginorkesterin pasuunan äänenjohtajaksi vuonna 1983. Lisäksi hän on soittanut Töölö Brass –vaskiyhtyeessä ja toiminut sen kapellimestarinakin. Vuodesta 2003 hän on johtanut perinteikästä Karelia-puhallinorkesteria.

 

 

 

 

 

 

 
Budapest Festival Horn Quartet (Miklós Nagy, László Rákos, László Gál, Tibor Maruzsa) perustettiin vuonna 1993 ja vuonna 1995 kvartetti voitti toisen palkinnon
4th International Brass Competition –kilpailun Passaussa (Saksa). BFHQ on julkaissut kaksi hyvät arvostelut saanutta cd:tä: Cornologia (1996) ja Cornologia 2(000) (2000).  

 

 

Miklós Nagy on Orchestre Philharmonique du Luxembourg –orkesterin soolokäyrätorvisti. László Rákos,László Gál ja Tibor Maruzsa ovat Unkarin kansallisen filharmonisen orkesterin jäseniä. 
 

Kvartetin ohjelmisto esittelee laajasti käyrätorvikvartetille sävellettyä musiikkia barokista moderneihin teoksiin.
 

 

 

 

 

Joe Burgstaller on esiintynyt sekä solistina että useiden yhtyeiden ja orkestereiden kanssa ja opettanut ympäri maailmaa, esiintynyt lukuisia kertoja kansallisessa televisiossa ja radiossa ja hänellä on laaja kokoelma levytyksiä. Entinen Canadian Brassin (7 vuotta) ja Meridian Arts Ensemblen (6 vuotta) trumpetisti jatkaa edelleen kiertämistä resitalistina ja orkestereiden solistina, jazz crossover -yhtyeensä BurgstallerMartignon4:n kanssa, sekä pitää klinikkoja ja opettaa. Kiertue-elämän lisäksi Burgstaller opettaa trumpettia ja kamarimusiikkia Peabody Institute –oppilaitoksessa.

 

 

Joe aloitti kornetilla kuusivuotiaana ja 12-vuotiaana hän jo improvisoi jazzia ja oli paikallisten bändien solistina jazzklubeilla. 15-vuotiaana hän nuorin ammattilainen Virginia Opera Orchestra´ssa. Hän suorittanut maisterin tutkinnon Arizonan yliopistossa opettajanaan David Hickman. Hänn muita opettajiaan ovat olleet mm.  Anthony Plog, Stephen Carlson, Jonathan Greenburg, Gary Gompers ja David Fedderly. 

 

 

 

 

New Yorkia tukikohtanaan pitävä BM4 (BurgstallerMartignon4) ponnahti ensimmäisen levynsä "Mozart's Blue Dreams & Other Crossover Fantasies” julkaisuviikolla US Jazz-Radion Top50-listalle keväällä 2009. Omien sanojensa mukaan heidän musiikkinsa on ”jazzin ja klassisen musiikin orgaanista hybridiä” joka on samanaikaisesti sytyttänyt sekä jazzin että klassisen musiikin fanit.

 

 

BurgstallerMartignon4 edustaa parhaimmillaan sitä muusikkojen lajityyppiä, jotka Crossover –liikkeen pioneerien uraauurtavan työn tuloksena ovat kuin kotonaan monenlaisissa eri tyyleissä ja genreissä. He siirtyvät luontevasti ja luovasti tyylistä toiseen ja vievät musiikillaan yleisönsä aivan erityislaatuisille matkoille!

 

 

Soittajat:
 

 

Trumpetit: Joe Burgstaller (trumpettisolisti, Peabody Institute, ex-Canadian Brass & Meridian Arts Ensemble)
 

 

Piano: Hector Martignon (Grammy, Tony & Oscar – ehdokkuudet, Tito Puente, Celia Cruz, Paquito D'Rivera, Mambo Kings)
 

 

Basso: Hans Glawischnig  (Grammy -ehdokkuus, Chick Corea, Ray Baretto)
 

 

Lyömäsoittimet: John Ferrari (Naumburg Award, Chamber Music Society of Lincoln Center)

 

 

 
Euphoria Brass Sextetin perusti eufoniumisti Mizuho Kojima kasaten ympärilleen vaskisoittajia joiden kanssa musisointi olisi mahdollisimman hauskaa. Nykymuotonsa EBS sai v. 2005, josta alkaen he opiskelivat Pasi Pirisen johdolla Sibelius-Akatemiassa suorittaen Kamarimusiikki II -tutkinnon v. 2006 erinomaisin arvosanoin. Tänä päivänä EBS kokoontuu periodeittain, kokoonpanoa täydentää ajoittain laulusolisti Emilia Saarinen. Oman haasteensa treeniaikataulujen suunnittelulle tuo se, että Miikka Saarinen soittaa trumpettia Radion Sinfoniaorkesterissa, Visa Haarala (joka ennen oli RSO:n riveissä) toimii Retuperän WBK:n taiteellisena harhaanjohtajana, Jussi Järvenpään käyrätorvi kimmeltää Kansallisoopperan orkesterin riveissä, pasunisti Anna-Maija Laiho-Ihekweazun työnantajana on Turun Filharmonia, Mizuho Kojima toimii freelancerina ja opettaa mm. Hämeenlinnan Sibelius-opistossa, Aleksi Saraskari taas on löytänyt unelmaduuninsa Pohjois-Kymen musiikkiopistosta matalien vaskien lehtorina. Maantieteellisestä hajonnasta huolimatta soittajilla on edelleen niin kivaa keskenään, että aikataulusäätöjä jatkettaneen hamaan tulevaisuuteen saakka. 

 

 

 

 

 

 

Francisco ”Pacho” Flores on opiskellut kotimaassaan Venezuelassa sekä Ranskassa ja on nyt Simón Bolivar Symphony Orchestra´n trumpetin äänenjohtaja. Tämän orkesterin kanssa hän on saanut tilaisuuden kiertää maailmaa monilla kansainvälisillä festivaaleille. Hän on osallistunut useille mestarikursseille Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, ja on Simón Bolívar Brass Quintet´in perustajajäseniä. Kansainvälisillä areenoilla hän ollut solistina Venezuelan National Youth Orchestra´lle Venetsiassa ja soittanut resitaaleja Espanjassa ja Ranskassa.

 

 

Francisco Flores on ensimmäinen eteläamerikkalainen trumpetisti, joka on voittanut palkintoja useimmissa eurooppalaisessa trumpettikilpailuissa: vuonna 2005 kolmas palkinto Pilisvörösvárin (Unkari) kansainvälisessa trumpettikilpailussa ja ensimmäinen palkinto Phillip Jones International Trumpet Competition –kilpailussa Guebwillerissä (Ranska); vuonna 2006 ensimmäinen palkinto Pariisissa kansainvälisessä trumpettikilpailussa sekä erikoispalkinto Salvador Chuliá Hernándezin tilausteoksen parhaasta tulkinnasta ja jälleen ensimmäinen palkinto Città di Porcian (Italia) kansainvälisessä trumpettikilpailussa. Francisco opettaa  Andean Conservatory –oppilaitoksessa  Tachirassa (Venezuela) ja hän on yksi Caracasin National Trumpet Academy ´n perustajista.

 

 

 

Finnish Folk Brass  Idea Lieksan Vaskiviikolla 2010 debytoivan Folk Brassin perustamisesta syntyi Joukon (Harjanne) ja Eskon (Heikkinen) keskusteluista linja-auton takapenkillä Kaartin seitsikon kiertueella Japanissa joulukuussa 2008. Johtoajatuksena oli tarttua suomalaiseen kansanmusiikkiin ja tehdä sitä taiturillisesti ja uudella tyylillä hyvien soittajien kanssa. Pari penkkiriviä taaempana istunut Jukka Myllys päätettiin ottaa bändiin saman tien.
Kokoonpanossa haluttiin kokeilla kahden tuuban yhteistyötä. Silloin sovittajalla on vapaammat kädet käyttää täydempiä ja monimutkaisempia bassolinjoja kuin pelkästään yhdellä soittajalla. Sama ”duo-linja” jatkui sitten muuhunkin orkesteriin. Eli kaksin kappalein baritoneja, käyrätorvia ja trumpetteja. Trumpetit: Jouko Harjanne & Esko Heikkinen; käyrätorvet: Jussi Järvenpää & Juuso Wallin; eufoniumit: Jukka Myllys & Mizuho Kojima; tuubat: Aleksi Saraskari & Harri Lidsle.


 

 

Lisa Ford on vuodesta 1993 lähtien ollut käyrätorven äänenjohtaja Göteborgin sinfoniaorkesterissa. Sitä ennen hän hän oli ollut varaäänenjohtaja  San Diego Symphony´ssa, äänenjohtaja Baltimore Operassa, ja vuorotteleva äänenjohtaja Florida West Coast Symphony´ssa. Interlochen Arts Academy´stä valmistunut Lisa Ford on ollut myös Chicagon Civic Orchestra´n jäsen, ja hänellä on tutkinto Norwegian State Academy of Music -oppilaitoksesta.

 

Lisa esiintynyt solistina ja vierailevana luennoitsijana monissa taphtumissa mm. Gothenburg Symphony, Gothenburg Wind Orchestra, IHS -konferenssit / Lahti, Denver & Cape Town, Nordic Horn workshop mestarikurssit Lieksan  Vaskiviikolla ja Nove Strasice´ssa. Kamarimuusikkona Lisa esiintyy !Gageego! -nykymusiikin yhtyeen kanssa.

 

 

Lisa Ford opettaa käyrätorven soittoa Göteborgin yliopiston Academy of Music and Drama –osastolla, ja on nykyään myös vaskisoitinten koordinaattori ja käyrätorven asiantuntija Swedish National Orchestra Academy ´ssa (SNOA).

 

 

 

 

 

 

Tomas Gricius on opiskellut trumpetinsoittoa Liettuassa J. Naujalis School of Music -oppilaitoksessa Kaunasissa sekä Lithuanian Academy of Music and Theatre –oppilaitoksessa. Hän on täydentänyt opintojaan myös Lontoossa Guildhall School of Music and Drama -oppilaitoksessa J. Millerin ja A. McAneneyn johdolla sekä Sibelius-Akatemiassa Jouko Harjanteen oppilaana. Hän on osallistunut myös useille kansainvälisille mestarikursseille.

 

 

Tomas Gricius on voittanut kansallisen J. Pakalnis -puhallinsoitinkilpailun vuosina 1987, 1992 ja 1995 sekä Lieksan 3. kansainvälisen Raimo Sarmas -trumpettikilpailun vuonna 2007. Hän on esiintynyt useilla festivaaleilla eri orkestereiden kassa sekä solistina ja kamarimuusikkona. Hän on soittanut Liettuan kansallisessa sinfoniaorkesterissa vuosina 1997-2005 ja vuodesta 2006 lähtien Suomessa Radion sinfoniaorkesterin 2. soolotrumpetistina. Vuonna 2008 hänet kutsuttiin trumpettiryhmän äänenjohtajaksi World Symphony Orchestra -orkesterin Korean kiertueelle.

 

 

 

 

Jouko Harjanne on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen vaskisoittajamme. Raumalla syntynyt Harjanne opiskeli Tampereen konservatoriossa Raimo Sarmaksen johdolla ja jatkoi opintojaan opettajinaan Henri Adelbrecht ja Timofei Dokshitser. Vuosina 1978-84 Harjanne oli Tampereen kaupunginorkesterin trumpetin varaäänenjohtaja ja vuonna 1984 hänestä tuli Radion sinfoniaorkesterin soolotrumpetisti. Hän voitti Kansainvälisen trumpettikillan (ITG) järjestämän Ellsworth Smith -kilpailun Saksassa 1990 ja tuli toiseksi Prahan Kevään trumpettisarjassa 1987.

 

 

Keskeisissä kansainvälisissä vaskitapahtumissa esiintynyt Harjanne on levyttänyt paljon sekä tehnyt runsaasti töitä myös TV:lle ja radiolle. Harjanne on opettanut Sibelius-Akatemiassa 26-vuotiaasta lähtien ja hän pitää säännöllisesti mestarikursseja. Hän on Lieksan Vaskiviikon taiteellinen johtaja.

 

 

 

 

 

 

Trumpetisti, sovittaja, säveltäjä ja kapellimestari Esko Heikkinen aloitti trumpetinsoiton Outokummun puhallinorkesterissa ja sai ensimmäisen kontaktin kevyeen musiikkiin tanssikeikoilla isänsä Unto Heikkisen kanssa. Ammattimainen opiskelu alkoi Kontiorannan varuskuntasoittokunnassa 1970 ja jatkui Helsingissä Sibelius-Akatemiassa sotilasmusiikkilinjalla 1973. Heikkinen oli Helsingin varuskuntasoittokunnassa trumpetin äänenjohtajana 1975-1983.

Esko Heikkinen on myös kysytty puhallinorkesterikouluttaja. Hän on merkittävästi uudistanut suomalaista puhallinorkesterimusiikkia lukuisilla sovituksillaan sekä sävellyksillään. Nykyisin hän johtaa päätoimisesti Helsingin poliisisoittokuntaa. Eskon käsien suojassa on myös perinteikäs Helsingin Palokunnan Soittokunta. Esko Heikkinen toimii myös trumpetinsoitonopettajana Sibelius-Akatemian jazz-osastolla.

 

 

 

Paavo Heininen on säveltäjä, esseisti ja pianisti. Suomalaisissa musiikkipiireissä erittäin arvostettu Heininen tunnetaan lukuisista kamarimusiikki-, laulu-, piano- ja orkesteriteoksistaan sekä kahdesta oopperastaan (Veitsi, Silkkirumpu). Hän on myös ohjannut sukupolven uusia säveltäjiä Sibelius-Akatemiassa kolmenkymmenen opetusvuotensa aikana. Hänen Adagio…concerto per orchestra in forma di variazioni…(1963/66) –teostaan pidetään suomalaisen dodekafonian kulmakivenä.
Heininen aloitti elektro-akustiseen musiikkiin tutustumisen 1970-luvun loppupuolella ja tietokoneiden potentiaalin tutkimisen 1980-luvun alussa. Hänen rekonstruktionsa entisen opettajansa Aarre Merikannon töistä ovat oma luku sinänsä. Laulumusiikki on ehkä kuitenkin lähinnä hänen sydäntään, koska sanojen ja musiikin yhteys on hänen mielestään jotakin ainutlaatuista. Säveltäjä ja runoilija voivat yhdessä ilmaista enemmän kuin koskaan yksinään.
1990-luvulla Heinisen tyylillinen kirjo laajeni ja tuloksena oli kaksi “jazz-tyylistä” teosta big bandille (Wolfstock, Bookends) ja Konsertto pianolle ja orkesterille no. 4 (2004-05). Heininen on säveltänyt myös 5 sinfoniaa.


Kari Hänninen
valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen koulutusohjelmasta erinomaisin arvosanoin keväällä 1996. Syksystä 1996 hän on työskennellyt säestäjänä Sibelius-Akatemian orkesterisoitinten osastolla erikoistuen vaskisoittimiin. Hän työskentelee myös Suomen Kansallisoopperassa mm. orkesteripianistina ja korrepetiittorina.

Vaskisoittimien kanssa Hänninen on ollut tekemisissä 12-vuotiaasta saakka, soittaen sivuinstrumenttina ensin tuubaa ja myöhemmin trumpettia mm. Lappeenrannan ja Imatran Big Bandeissa. Hän on esiintynyt yhdessätoista Euroopan maassa, sekä Yhdysvalloissa, Japanissa ja Malesiassa.

 

 

Trumpetisti, yliluutnantti Lassi Ikäheimo aloitti opintonsa Lieksan Musiikkiopistossa ja Nuorisopuhallinorkesterissa Esa Ahosen ja Erkki Eskelisen johdolla 1975. Sibelius-Akatemian sotilasmusiikkiosaston kautta hän siirtyi Kaartin Soittokunnan trumpetistiksi vuonna 1984. Ikäheimo jatkoi opintojaan valmistuen trumpetinsoitonopettajaksi Heimo Savolaisen johdolla Helsingin Konservatoriosta 1989 sekä apulaiskapellimestariksi Sotilasmusiikkikoulusta 1995.

 

 

Lassi Ikäheimo on tullut tunnetuksi suomalaisen vaskiseitsikkokulttuurin edistäjänä ja hän perusti Kaartin Soittokuntaan Kaartin Seitsikon 1988. Hänen ideanaan on laajentaa suomalaisen vaskiseitsikon käyttömahdollisuuksia ja tehdä tätä kaikkein suomalaisinta yhtyemuotoa tunnetuksi kansainvälisesti.

 

 

 

 

 

Petri Junna (musiikkimajuri) Karjalan Sotilassoittokunnan päällikkönä syksystä 2009 lähtien toiminut Petri Junna valmistui kapellimestariksi vuonna 2000. Opettajina ovat olleet Kalervo Kulmala, Pertti Pekkanen, Atso Almila ja Jorma Panula. Ennen Karjalan Sotilassoittokunnan kapellimestariksi siirtymistään Junna toimi Puolustusvoimien Varusmiessoittokunnan ja Pohjan Sotilassoittokunnan kapellimestarina ja päällikkönä. Omien orkesteriensa lisäksi hän on johtanut myös muita sotilassoittokuntiamme, Oulu Sinfoniaa, Joensuun Kaupunginorkesteria, Lahden Konservatorion puhallinorkestereita, sekä toiminut kapellimestarina ja opettajana useilla leireillä ja eri tapahtumissa.

 

 

Kapellimestarin  työn ohella Petri Junna tunnetaan myös puhallinmusiikin sovittajana. Hän on sovittanut mm. Einar Englundin orkesterisarjan Valkoinen peura ja Mozartin Requiemin solisteille, kuorolle ja puhallinorkesterille, sekä lukuisia muita, pääasiassa suomalaisia teoksia.

 

 

Kapellimestarin työn taustalta löytyy myös ura pasunistina Uudenmaan Sotilassoittokunnassa, Kaartin Soittokunnassa ja Lohjan Kaupunginorkesterissa.

 

 


 

 

Jussi Järvenpää aloitti käyrätorvensoiton opintonsa 9-vuotiaana Kainuun musiikkiopistossa Juha Piston oppilaana. Sittemmin hänen opettajinaan ovat toimineet Sauli Orbinski, Seppo Parkkinen sekä vuodesta 2003 Sibelius-Akatemiassa Timo Ronkainen ja Hannoverin musiikkikorkeakoulussa (2006-07) Markus Maskuniitty.

Järvenpää on toiminut käyrätorvensoittajana Suomen Kansallisoopperan orkesterissa elokuusta 2009. Hän vaikuttaa myös kamarimuusikkona Sirius B -puhallinkvintetissä ja Euphoria-vaskisekstetissä, ja soittaa luonnontorvea vanhan musiikin kokoonpanoissa. Pohjois-Karjalassa hän on vaelluspoluilla tallaamisen lisäksi vieraillut Joensuun kaupunginorkesterissa syyskauden ajan vuonna 2008.

 

 

 

Kauko Karjalainen aloitti vaskipuhaltimien soiton 1950-luvun lopulla soittiminaan aluksi kornetti ja eufonium. Pasuunan soittoa hän opiskeli Pentti Yletyisen johdolla Oulun musiikkiopistossa, kunnes siirtyi Olavi Lampisen oppilaaksi 1960-luvun loppupuolella. Karjalainen on yksi Suomen Pasuuna- ja Tuubaseuran perustajista. Kauko Karjalainen on toiminut opettajana Jyväskylän ja Helsingin yliopistojen musiikkitieteen laitoksilla. Suomen Akatemian tutkijana hän oli 1984-85 ja väitteli Helsingin yliopistossa filosofian tohtoriksi 1991. Hän on laatinut kymmeniä artikkeleita koti- ja ulkomaisiin julkaisuihin ja toimittanut kirjan Suomalainen torviseitsikko (1995). Kauko Karjalainen toimi Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajana 1977-86 ja sen jälkeen Yleisradion nuotiston esimiehenä vuoteen 2003. Lieksan Vaskiviikon kansainvälisten kilpailujen johtajana Kauko Karjalainen on nyt kuudetta kertaa.

 

 

 

 

 

 

Karjalan Sotilassoittokunnan suosion salaisuuksia on helppo analysoida: Konserttitoiminnan suunnittelussa on otettu huomioon paitsi yleisön erilaiset musiikkimieltymykset myös kaikki erityisryhmät. Avoin yhteistyö Joensuun ja lähikuntien eri toimijoiden kanssa toimii hienosti. Soittokunnalle leimansa antavat myös elämäniloinen karjalainen luonne sekä sotilaallinen ryhdikkyys.
 

 

 
 

 

Karjalan Sotilassoittokunta on kohdentanut toimintaansa voimakkaasti myös lapsille ja nuorille. Jokakesäinen Suomen suven avaus Joensuun Laululavalla kerää koululaiset laulamaan yhteislauluja. Koulujen päättäjäispäivän Torirockiin Joensuun torille kerääntyy tuhatmäärin kaikenikäistä yleisöä. Soittokunnalla on myös tärkeä tehtävä alueen lukioiden wanhojen tansseja säestävänä orkesterina.
 

 

 
 

 

Vuosi 2010 alkaa uudenlaisen kulttuuriyhteistyön merkeissä, kun Karjalan Sotilassoittokunta ja Joensuun kaupunginorkesteri yhdistävät voimansa. Tammikuussa tartutaan Modest Musorgskin Näyttelykuviin ja syyskuussa musisoidaan Starwars-työnimen alla. Yhdessä Rakuunasoittokunnan ja Savon Sotilassoittokunnan kanssa konsertoidaan helmikuussa ja marraskuussa Vuoden solistilista on monipuolinen ja vaikuttava, sillä karjalaisten menoa vauhdittavat muun muassa Paula Koivuniemi, Jarkko Ahola, Minna Pensola, Jaakko Ryhänen, Matti ”Fredi” Siitonen ja Matti Turunen.
 

 

Karjalan Sotilassoittokunta on Pohjois-Karjalan Prikaatin alainen yksikkö, ja sen pääpaikka on Kontiolahden kunnassa. Soittokunnan päällikkönä aloitti vuonna 2009 musiikkimajuri Petri Junna.
 

 

 
 

 


Mizuho Kojima aloitti musiikkiopintonsa 4-vuotiaana instrumenttinaan piano. Baritonitorven soiton hän aloitti yläasteen koulun puhallinorkesterissa Tokiossa. Mizuho opiskeli Toru Miuran oppilaana vuosina 1994-2002, paitsi vuonna 1996, jolloin hän oli Indonesiassa AFS:n vaihto-opiskelijana. Jukka Myllykseen hän tutustui Lieksan Vaskiviikon mestarikurssilla vuonna 2001. Valmistuttuaan Kunitachi College of Musicista Mizu palasi Suomeen opiskelemaan tämän kuuluisan kempeleläisen kapellimestari-baritoni-pasuunataiteilijan johdolla. Ensimmäiset palkinnot hän voitti Lahden puhallinkilpailussa vuonna 2003 ja The 21st Japan Wind and Percussion Competition -kilpailussa vuonna 2004. Hän suoritti keväällä 2008 Sibelius-Akatemian A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin. Kamarimuusikkona Mizuho soittaa mm. Euphoria-sekstetissa.

 

 

 

 

 

Kalervo Kulmala toimi Radion sinfoniaorkesterin soolo-cornistina 1972-83. Hänet valittiin Holger Fransmanin työn jatkajaksi Sibelius-Akatemiaan 1973. Savonlinnan oopperajuhlaorkesterin äänenjohtajana hän on toiminut 1974 alkaen. Sibelius-Akatemia nimitti Kulmalan vaskimusiikin lehtoriksi 1988.
Hän oli vuosina 2001-2007 vasta perustetun puhallinkapellimestarikoulutuksen 1.opettaja, johdettuaan sitä ennen useita kamariorkestereita ja vaskiyhtyeitä. Kapellimestarin toimessa Kulmala on ollut Kouvolassa ja Vaasassa.

 

 

Ulkomailla tapahtuvaan työhön parhaillaan kuuluvat mm. professuuri Eesti muusika- ja tantsuakadeemiassa, dosentuuri "Gustav Mahler"-nuoriso-orkesterissa, ja vaskien, erityisesti käyrätorvien koulutus Venezuelan "Simon Bolívar"-orkesterissa.

 

 

 

 

 

Sanna Kurki-Suonio on Suomen arvostetuimpia ja tunnetuimpia nykykansanmusiikkiartisteja. Toimiminen ruotsalaisen Hedningarna-yhtyeen solistina näiden menestyksekkäimmillä levyillä Kaksi (1992), Trä (1994) ja Karelia visa (1999), ensimmäinen oma levy Musta vuonna 1998 ja sitten Kainuu kanteleensoittaja Riitta Huttusen kanssa vuonna 2004 ovat siivittäneet tämän upean laulajan ja vahvan tulkitsijan kansainvälistä uraa.
Viimeisen parin vuoden ajan Sanna on kehittänyt uutta bändiä ja yhdessä kanteleensoittaja Riitta Huttusen ja multi-instrumentalisti Jari Lappalaisen kanssa syntynyt trio on keikkaillut paitsi kolmistaan, myös yhteistyönä tanssiryhmä Tsuumin kanssa toteutetuissa Maamme laulut –esityksissä.
Sanna Kurki-Suonio on debyyttilevynsä jälkeen mm. tehnyt taiteellista tohtorityötään Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolle, jatkanut jo aiemmin alkanutta yhteistyötä nykysäveltäjien, kuten Juhani Nuorvalan ja Pekka Jalkasen kanssa ja vieraillut mm. Ismo Alangon, Hannu Sahan, norjalaisen Transjoikin, Frode Fjellheimin ja Tapiolan kamarikuoron levyillä.

 

 

 

 

Anna-Maija Laiho-Ihekweazu on opiskellut pasuunansoittoa Turun konservatoriossa Heikki Moision ja Sibelius-Akatemiassa Simo Kanervan, John Kotkan ja Teppo Alestalon oppilaana. Hän valmistui musiikin kandidaatiksi 2008.

 

 

Neljä vuotta Kaartin soittokunnassa toimivat "korkean paikan leirinä" orkesterimuusikon uran alkuvaiheissa. Tällä hetkellä Anna-Maija toimii Turun Filharmonisen Orkesterin varaäänenjohtajana. Eri mestarikursseilla häntä ovat ohjanneet mm. Kristian Lindberg, Jacques Mauger, Michel Becquet, Jörgen van Rijen, Tony Baker ja Yoshiki Hakoyama. Henkilökohtaista kilpailumenestystä on karttunut mm. Lahden puhallinkilpailuista, pasuunan B-sarjan 1. palkinto 1997 ja A-sarjan 1. palkinto vuonna 2003. Anna-Maija on yhtyeiden Ytybrass ja Euphoria perustajajäsen. Hänen musisointiaan voi lisäksi kuulla mm. kokoonpanoissa Riverside Rascals, Saimaa ja Warvin Wasket.
Anna-Maija on toiminut Varsinais-Suomessa erinäisissä matalien vaskien opetustehtävissä ja kouluttajana mm. Sinfoniaorkesteri Vivossa ja Kymi-Brass -tapahtumassa.
 

 

 

 

 

Jeffrey Lang esiintyy ja opettaa käyrätorvensoittoa New Yorkin ja Philadelphian alueella. Hän on Philadelphia Orchestran varaäänenjohtaja ja American Symphony Orchestran äänenjohtaja. Lang on ollut myös Israel Philharmonic Orchestra´n äänenjohtajana sekä vierailevana äänenjohtajana Bavarian Radio Orchestra, New York City Opera Orchestra Orpheus Chamber Orchestra –orkestereissa ja esiintynyt myös New York Philharmonic ja Metropolitan Opera -orkestereissa. Hän luonut aktiivisen käyrätorvistudion Vassar College –oppilaitokseen ja parhaillaan hän opettajana Temple University and Bard College´ssa. Hän on opiskellut sekä Juilliard School ja Temple University -oppilaitoksissa. Lang on aktiivinen solisti ja esiintynyt  Zubin Mehtan, Mung-Whun Chungin, Kurt Masuinr ja Leon Botsteinin johtamana.
 

 
 

Kamarimusiikkia hän on soittanut niin kotimaassa kuin ulkomaillakin monien artistien kanssa (mm. Bella Davidovitch, Diane Walsh, Simone Dinnerstein, The Israel Piano Trio, the Wister Quartet, Rolf Schulte, Melvin Chen, Richard Wilson, Canadian Brass, ja Philadelphia Orchestra´n jäsenien kanssa). Hän on osallistunut monille musiikkifestivaaleille ja tekee jatkuvasti levytyksiä televisioon ja elokuviin New Yorkin alueella. Jeffrey Lang oli myös käyrätorven äänenjohtaja Disneyn Kaunotar ja Hirviö –esityksessä Broadwayllä.  Hän onRecording Academy´n, International Horn Society´n ja  American Federation of Musicians –yhteisön aktiivinen jäsen.
 

 

 

 

 

 

 

Lapin kamariorkesteri perustettiin v. 1972. Se on Suomen ja koko EU-alueen pohjoisin ammattikamariorkesteri. Rovaniemeä kotipaikkanaan pitävä orkesteri on alueorkesteri, joka esiintyy niin Lapin läänissä kuin koko Pohjoiskalotilla ja ympäri Suomea. Orkesteri on kysytty vierailija eri festivaaleilla, se on konsertoinut mm. Tampere Biennalessa, Viitasaaren Musiikin aika -festivaaleilla, Kaustisen kamarimusiikkiviikolla, Pohjois-Norjan juhlaviikoilla ja Korsholman musiikkijuhlilla sekä säännöllisesti LuostoClassic -tapahtumassa. Orkesteri on vieraillut myös Helsingin kaupunginorkesterin klassikkosarjassa.

Orkesterin profiiliin kuuluu jatkuvat Suomen ensiesitykset kaikkien aikakausien kansainvälisten säveltäjien teoksista ja se on kantaesittänyt useiden merkittävien säveltäjien teoksia (mm. Aulis Sallinen, Kalevi Aho, Pehr Henrik Nordgren ja Jószef Sári).

TV 1 myönsi Lapin kamariorkesterille ja kapellimestari John Storgårdsille Vuoden Valopilkku 1998 kunniakirjan. Lapin taidetoimikunta antoi orkesterille v. 2000 läänin taidepalkinnon. Kapellimestari John Storgårds sai Rovaniemen kaupungin ja maalaiskunnan yhteisen kulttuuripalkinnon v. 2000. TV 1 myönsi säveltäjä Kalevi Ahon Luostosinfonialle Vuoden valopilkku 2003 -palkinnon. Luostosinfonian kantaesittivät Luostotunturilla Lapin kamariorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Lapin kamariorkesterin uusin levy Kalevi Ahon Rituals ilmestyi maaliskuussa 2009 (BIS) ja YLE valitsi sen Vuoden levyksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

Harri Lidsle on työskennellyt vuodesta 1990 Lahden kaupunginorkesterissa. Vuosina 2004–2006 hän toimi virkavapauden turvin freelancermuusikkona ja opettajana Keski-Pohjanmaalla perustaen mm. Ostrobothnia Brass Bandin, Seitsemän sillan sinfonietan sekä FCTuba -yhtyeet. Orkesterisolistina hän on esiintynyt paitsi Suomessa, myös Armeniassa, Australiassa, Islannissa, Saksassa ja Virossa. Pianistin kanssa hän on kiertänyt taajaan mm. Euroopassa, USA:ssa ja Kanadassa. Lidsle tunnetaan maailmalla erityisesti säveltäjäyhteistyöstään. Hänelle on kirjoitettu tai hän on kantaesittänyt yli 20 teosta. Mestarikurssiopettajana ja kilpailutuomarina Lidsle on myös erittäin tuttu vieras kotimaisilla ja kansainvälisillä areenoilla. Lieksan Vaskiviikon Vuoden Vaskisoittajaksi hänet valittiin vuonna 1997.

 

 

 

 

 

Kemin kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja ja kapellimestari Jukka Myllys valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 1996. Myllys on Oulu Sinfonian pasunisti ja kansainvälisesti tunnetuimpia vaskisoittajiamme. Hän on soolosoittimellaan baritonitorvella esiintynyt solistina useissa
suomalaisissa kaupunginorkestereissa ja muissa kokoonpanoissa Euroopassa, Aasiassa ja Yhdysvalloissa. Myllys pitää aktiivisesti soolokonsertteja ja mestarikursseja eri konserttisaleissa ja yliopistoissa ympäri maailmaa.
 
Jukka Myllys on kantaesittänyt ja levyttänyt paljon uutta musiikkia kotimaisille ja ulkomaisille levy-yhtiöille. Myllys johtaa viisi edellistä suomenmestaruutta voittanutta puhallinorkesteri Viventiä sekä toimii yhteispohjoismaisen Barents Composer Orchestran kapellimestarina. Hän on
 

tuntiopettajana Sibelius-Akatemiassa ja Oulun seudun ammattikorkeakoulussa. Jukka Myllys on valittu vuoden sotilassoittajaksi, Vuoden vaskisoittajaksi sekä Oulun läänin vuoden nuoreksi taiteilijaksi. Vuonna 2008 Myllys sai Vuoden pinna -palkinnon.

 

 

 

 

Miklos Nagy aloitti käyrätorvensoiton seitsemänvuotiaana. Vuonna 1986 hän valmistui Budapestin Franz Liszt –musiikkiakatemiasta opettajinaan mm. Gyula Gergely, Imre Magyari ja Ádám Friedrich. Käyrätorven äänenjohtajana hän ollut 1984-1988 Hungarian Symphony Orchestra´ssa, sen jälkeen vuoteen 1992 saakka Hungarian State Symphony Orchestra´ssa, vuosina 1992 – 2000 Budapest Festival Orchestra´ssa ja syyskuusta 2000 soolokäyrätorvisti Orchestre Philharmonique du Luxembourg –orkesterissa. Hän on myös Budapest Festival Horn Quartet´in ja Budapest Wind Ensemblen jäsen. Miklos Nagy on menestynyt useissa kansainvälisissä kilpailuissa ja saanut 1. palkinnon esimerkiksi Markneukirchenissä (Saksa) vuonna 1986 ja Duinossa (Italia) vuonna 1992. Passaussa (Saksa) vuonna 1995 hän oli toisen palkinnon saaneessa käyrätorvikvartetissa.

 Vuosina 1996 – 1999 Nagy oli opetti käyrätorven soittoa Tokiossa Musashino Academy of Music ja Tokyo Metropolitan Fine arts and Music University -oppilaitoksissa.

Hän on kiertänyt esiintymässä Euroopassa ja Japanissa sekä esiintyy usein Unkarin radiossa ja televisiossa.

 

 

Emilia Nyman opiskeli musikaalinäyttelijäksi Göteborgin Balettakademienissa valmistuen vuonna 2002. Tämän jälkeen Nyman on työskennellyt Helsingin Kaupunginteatterissa ja Helsingin Svenska Teaternissa. Tällä hetkellä Nyman on kiinnitettynä Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijäkuntaan. Kesällä 2010 Emiliaa voi kuulla ja nähdä myös Samppalinnan kesäteatterissa West Side Storyn Mariana. Teatterityön ohella Nyman on toiminut laulunopettajana ja ollut mukana monenlaisissa ja –tyylisissä kokoonpanoissa laulusolistina. Viime aikoina merkittävimmäksi on ehkä noussut soulyhtye EC, joka julkaisi ensimmäisen levynsä kuluvan vuoden huhtikuussa. Ensimmäiset yhteiset sävelet Euphoria-sekstetin kanssa Nyman lauloi yhtyeen Varsinais-Suomen Pöytyälle suuntautuneella kiertueella syyskuun 2008 alussa. 


Verneri Pohjola aloitti trumpetinsoiton vasta 15-vuotiaana ja on opiskellut Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolla. Hänet valittiin Pori Jazzin vuoden nuoreksi muusikoksi 2004 ja Jazzrytmit-lehden kriitikkoäänestyksen vuoden muusikoksi ja trumpetistiksi samana vuonna. Hän on saanut useita palkintoja myös Ilmiliekki Quartetin kanssa. Pohjolan muita yhtyeitä ovat Quintessence, Q-Continuum ja Silvio. Vuonna 2009 hän julkaisi ensimmäisen oman levynsä Aurora.
Pohjola on vieraillut myös Warp! ja UMO -kokoonpanoissa. Lisäksi hän on soittanut muun muassa Pekka Pohjolan, Jukka Gustavsonin, Tuomo Prättälän, Kerkko Koskisen ja Kitkerien Neitsyiden levyillä.

 

Miikka Saarinen on opiskellut Sibelius-Akatemiassa trumpetinsoittoa Jouko Harjanteen ja barokkitrumpetinsoittoa Juhani Liston opastuksella. Tätä ennen hän opiskeli Jorma Rautakosken, Tapio Kilpisen ja Juha Valveen johdolla. Opintojen ohessa Saarinen on työskennellyt trumpetistina useissa sinfoniaorkesterissa ja soittanut teatterimuusikkona helsinkiläisissä ja tamperelaisissa teattereissa. Syksystä 2008 hän on työskennellyt Radion sinfoniaorkesterin trumpetin varaäänenjohtajana. Lisäksi hän on esiintynyt muun muassa Uusinta-kamariyhtyeen ja Avanti!:n riveissä ja soittanut kamarimusiikkikokoonpanoissa kuten Euphoria vaskisekstetissä.

 

 

Sinfoninen puhallinorkesteri Sisu on perustettu vuonna 2001 ja sen periaatteena on toimia periodimaisesti ammattikapellimestarien johdolla. Sisun soittajat tulevat ympäri Suomea ja ovat kaiken ikäisiä musiikin harrastajia sekä ammattilaisia tai musiikin ammattiopiskelijoita. Orkesteri on tehnyt yhteisiä koulutus- ja konserttihankkeita useiden musiikkitapahtumien ja -oppilaitosten kanssa. Lieksan Vaskiviikolla Sisu on esiintynyt vuosina 2002 ja 2003.

 

 

 Orkesterin ohjelmistossa tärkeässä roolissa on uusi suomalainen, suurelle sinfoniselle puhallinorkesterille sävelletty musiikki. Sisu on aloittanut pitkän linjan projektin, jonka päämääränä on tilata konsertto jokaiselle sinfonisen puhallinorkesterin soittimelle. Ensimmäiset teokset on tilattu Kirmo Lintiseltä (Käyrätorvikonsertto v. 2008) ja Atso Almilalta (Oboekonsertto v. 2009). Lieksan Vaskiviikon päätöskonsertissa Sisu kantaesittää Esko Heikkiseltä tilatun Trumpettikonserton, solistina Verneri Pohjola. Teoston partituurimusiikin sävellystilaustoimikunta on tukenut Sisun sävellystilausta.

 

Sisu on Suomen Puhallinorkesteriliiton jäsen ja orkesterin toiminnasta vastaa Sinfoninen puhallinorkesteriyhdistys Sisu ry. 

http://www.sisumusic.fi

 

 

Alun perin helsinkiläinen Elina Snellman-Lang on esiintynyt Helsingin kaupunginorkesterin, Israel Philharmonic Orchestra´n ja Jerusalem Symphony Orchestra ´n kanssa. Hän on opiskellut Rubin Academy of Music -oppilaitoksessa Tel-Avivissa ja on valmistunut musiikin maisteriksi Mannes College of Music –oppilaitoksesta New Yorkissa. Tällä hetkellä Elina esiintyy American Symphony Orchestra´n, New York Scandia Symphony´n ja Philly Pops -orkesterin kanssa sekä Broadwayllä. Hän on aktiivinen kamarimuusikko, sello-opettaja ja orkestereiden ohjaaja. Elina on osallistunut Bard-, Spoleto- ja OK Mozart Music –festivaaleille. 


John Stevens opettaa tuuban ja eufoniumin soittoa Wisconsin-Madisonin yliopistossa ja on yliopiston yhtyeen Wisconsin Brass Quintetin jäsen. John Stevens on haluttu esiintyjä, opettaja, kapellimestari ja tuomariston jäsen konferensseissa ja festivaaleilla ympäri maailmaa. Ennen siirtymistään Wisconsinin yliopistoon, hän oli menestyksekäs freelance -muusikko New Yorkissa ja opetti ajoittain Miamin yliopistossa. Miamin aikanaan hän esiintyi runsaasti sinfonia- ja oopperaorkestereissa. John Stevens on monipuolisen uransa aikana ollut kamari- ja orkesterimuusikkona, solistina ja jazzmuusikkona, vaskiyhtyeen kapellimestarina ja jopa virkamiehenä, sillä hän on ollut viisi vuotta Wisconsinin yliopiston musiikkikoulun johtajana. Vuonna 2008 hän sai Kansainvälisen tuuba – ja eufoniumseuran (ITEA) Lifetime Achievement Award –tunnustuksen.

John Stevens on tunnustettu säveltäjä ja sovittaja erityisesti vaskimusiikin puolella. Hän on säveltänyt yli 50 teosta, joista suurimman osan ovat tilanneet, kantaesittäneet ja/tai levyttäneet sellaiset artistit ja yhtyeet kuten Roger Bobo, Brian Bowman, Summit Brass ja monet muut.

 

John Storgårds on opiskellut Sibelius-Akatemiassa ja ulkomailla orkesterinjohtoa, sävellystä ja viulunsoittoa. Vuodesta 1989 lähtien hän on toiminut Avanti! Kamariorkesterin konserttimestarina sekä nykyisin ennen kaikkea solistina ja kapellimestarina. Ylioppilaskunnan Soittajia hän johti vuosina 1992-1996. ja sai tästä työstä Pacius -palkinnon vuonna 1996. Ruotsin radion sinfoniaorkesterin 1. konserttimestarina John Storgårds vieraili periodeittain vuosina 1994-96.

Syksystä 1996 lähtien Storgårds on toiminut Lapin kamariorkesterin taiteellisena johtajana, mistä työstä hänet ja orkesteri palkittiin TV 1:n Vuoden valopilkku -kunniakirjalla tammikuussa 1999. Kausina 1997-2000 Storgårds oli Oulun Kaupunginorkesterin sekä 2000-2002 Tampereen kaupunginorkesterin päävierailija ja 2006-2009 orkesterin ylikapellimestari. Tapiola Sinfoniettan vakituinen kapellimestari hän oli kaudet 2001-2003.

Helsingin kaupunginorkesterin kapellimestarina Storgårds on vieraillut vuodesta 1994 lähtien, 2003-2008 päävierailijan vakanssilla. Yhteistyö tiivistyi entisestään, kun Storgårdsista tuli HKO:n 12. ylikapellimestari syksyllä 2008.

Storgårds on toiminut myös kahden musiikkitapahtuman, Korsholman Musiikkijuhlien ja LuostoClassicin taiteellisena johtajana.

Kansallisoopperassa Storgårds on johtanut useita menestyksekkäitä produktioita, ja myös debytoinut Savonlinna Oopperajuhlilla vuonna 2000 (Mozartin Taikahuilu). Heinäkuussa 2005 Storgårds debytoi suurella menestyksellä Lontoon Proms-konserteissa BBC Symphony Orchestran johtajana. Nykyisin yhteistyö BBCSO:n kanssa on säännöllistä. Myös Scottish Chamber Orchestran, Torinon RAI:n orkesterin ja Tanskan radio-orkesterin edessä Storgårds vierailee vähintään kerran kaudessa.Storgårds esiintyy ja levyttää myös viulistina ahkerasti. Yli kymmenellä konserttolevyllään hän on eniten levyttänyt suomalainen viulusolistii.

Storgårds on myös tehnyt paljon televisiotyötä ja sai Venla-palkinnon vuoden 1999 parhaasta musiikkiohjelmasta. Syyskuussa 2000 Storgårds vastaanotti Rovaniemen kaupungin ja Rovaniemen maalaiskunnan yhteisen kulttuuripalkinnon työstään Lapin kamariorkesterin hyväksi.

Syksyllä 2002 Storgårds sai kaksi merkittävää julkista tunnustusta työlleen: säveltaiteen valtionpalkinnon sekä Jenny ja Antti Wihurin säätiön tunnustuspalkinnon. Keväällä 2006 Storgårdsille myönnettiin Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali.

 

Trio Acustico Venezolano

Venezuelalaista musiikkia esittävän trion muodostavat: Francisco “Pacho” Flores, trumpetti; Jorge Glem, venezuelainen cuatro, ja Roberto Koch, kontrabasso.

Jorge Glem on menestyksekäs perinteisen venezuelalaisen cuatron soittaja. Lisäksi hän soittaa myös mandoliinia sekä säveltää, sovittaa ja tuottaa musiikkia.  Glem on haluttu cuatro-muusikko varsinkin Venezuelassa, mutta myös maailmalla.

 

 

Tuomas Turriago on opiskellut pianonsoittoa Keski-Suomen Konservatoriossa Carlos Turriagon ja Sibelius-Akatemiassa Prof. Erik T. Tawaststjernan johdolla. Keväällä 2004 hän suoritti pianodiplomin erinomaisin arvosanoin. Syksystä 2004 Turriago on toiminut Lehtorina Pirkanmaan Ammattikorkeakoulussa Tampereella.

Tuomas Turriagon kilpailumenestykseen lukeutuu mm. 1. palkinto Kilin pianokilpailussa Ruotsissa 1992, finaalisija Ettlingenin kansainvälisessä pianokilpailussa 1992 ja toinen palkinto Jyväskylän pianokilpailussa 2001. Hän on pitänyt pianoresitaaleja ja toiminut kamarimuusikkona ja orkesterin solistina Suomen lisäksi kuudessa Euroopan maassa sekä Arabiemiraateissa, Etelä-Koreassa, Singaporessa, Yhdysvalloissa ja Kolumbiassa.

Turriagon sävellystuotantoon kuuluu pianoteoksien lisäksi mm. harppu- ja saksofonimusiikkia, kaksi jousikvartettoa ja kamarisinfonia. Berliinin Kamariorkesterin tilausteos kantaesitettiin Berliinin Filharmonian kamarimusiikkisalissa keväällä 2002.
Turriago on nauhoittanut mm. suomalaista nykymusiikkia aktiivisesti sekä yleisradiolle että myös ulkomaisille radiokanaville. Syksystä 2006 Turriago on toiminut myös kapellimestarina.