Muistoja vuosien varrelta

Jouko Harjanne
Lieksan Vaskiviikon taiteellinen johtaja

HYVÄ VASKIMUSIIKIN YSTÄVÄ,

Olen ylpeä saadessani kirjoittaa tervehdystä taiteellisena johtajana festivaalin 30-vuotisjuhlakirjaan.
Tällainen etuoikeus ei ole nykyaikana itsestäänselvyys: monia hienoja juhlia on Vaskiviikon historian aikana lopetettu vaihtelevien syiden takia.

Meillä sen sijaan porskutetaan edelleen nousevassa kurssissa ja tästä suuri kiitos lankea sille, että organisaatiomme tehokkuus on parantunut vuosi vuodelta. Myös kansainvälinen maineemme ja vaskimusiikin ystävien lisääntyvä joukko on saanut festivaalimme voimaan hyvin. Tähän olemme päässeet tinkimättömällä työllä taiteellisen tason kohentamiseksi niin konserteissamme kuin kurssitoiminnassamme.

Oma perspektiivini tapahtumaan on laaja. Olen siirtynyt ensimmäisen vuoden turistista, opettajan toimen kautta mestarikurssiopettajaksi ja nyt toimin taiteellisena johtajana kahdettatoista vuotta. Monia vaskimuusikin huippukonsertteja olen kokenut niin lavalla kuin yleisön joukossa. Olen saanut seurata usean suomalaisen vaskimuusikon tietä nuoresta oppilaasta mestaritasolle. Lieksassa on moni oppilas löytänyt itselleen esikuvan, vakituisen opettajan tai suuren piristyksen uralleen soittimensa parissa. Se on palkitsevaa myös minulle

Myös tukijoidemme joukko on laajentunut. Lieksan kaupungin hieno tuki ei yksin riitä. Kesäfestivaali tarvitsee mukaan myös liike-elämän panosta ja tietysti tärkein on konserttivieraan panos. Osallistumalla konsertteihimme kuulija varmistaa myös sen, että laadukasta vaskimusiikkia kuullaan Lieksassa myös tulevina kesinä.. Tälläkin saralla vaskilippumme liehuu vauhdikkaassa tuulessa, sillä kesän ennakkomyyntimme on ollut erityisen vauhdikasta.

Olette kaikki sydämellisesti juhlimaan kanssamme kolmikymmenvuotista festivaalia Suomen vaskimusiikin pääkaupunkiin, Lieksaan!

 

Kai Amberla,toiminnanjohtaja
Finland Festivals

ELÄMÄÄ SUUREMMAT ELÄMYKSET

Suomi mainostaa itseään monien asioiden ”luvattuna maana”. Paitsi järviä, meillä on väkilukuun suhteutettuna enemmän teattereita, sinfoniaorkestereita ja museoita kuin missään muualla maailmassa. Meillä on myös festivaaleja enemmän kuin muualla, joten melko huoletta Suomea voi kutsua ”festivaalien luvatuksi maaksi”.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa? Festivaalien lukumäärää ei enää tiedä kukaan, nykyinen arvio liikkuu jossain viiden sadan paikkeilla. Festivaali-sanaa käytetään melko huolettomasti, mutta silti Suomessa on valtava määrä ammattimaisesti tuotettuja ja aidosti festivaali-otsikon ansaitsevia tapahtumia. Niistä parhaat ovat ryhmittyneet Finland Festivals -ketjuksi ja sitä kautta kansainvälisesti ainutlaatuiseksi tapahtumien ja elämysten tarjonnaksi.

Suomen vahvuus on moniarvoinen, kaikki kulttuurin muodot kattava festivaalitarjonta. Jos joku valittaa, ettei millään löydä itselleen sopivaa tarjontaa Suomen festivaalikentältä, taitaa valittajassa itsessään olla jotain vikaa.

Lieksan Vaskiviikko on loistava esimerkki monimuotoisuudesta: se on ollut jo 30 vuotta suomalaisten ja kansainvälisten vaskisoittajien riemukas kohtaamispaikka, joka sujuvasti yhdistää korkean ammattitaidon ja reilun meiningin, huipputason kansainvälisten vierailijoiden konsertit ja rempseät lastentapahtumat, kilpailut ja mestarikurssit. Lieksan Vaskiviikon merkitys omalle paikkakunnalleen on korvaamaton. Festivaali tuo tietysti esiintyjineen ja yleisöineen tuo rahaa talousalueelle, mutta tärkeintä on se, että festivaali tekee Lieksasta hiukan elämää suuremman paikkakunnan paitsi festivaalin aikana myös sitä ennen ja sen jälkeen – kysymyksessähän on maailman vaskipääkaupunki, joka kerää lähes 20 000 kävijää joka kesä!

Lieksan ohella moni muukin paikkakunta elää festivaalinsa kautta itseään suurempaa elämää. Finland Festivalsin jäsenfestivaaleilla käy vuosittain noin kaksi miljoonaa kävijää. Tämä on häkellyttävä määrä maassa, jossa asukkaita on vain runsas viisi miljoonaa.

Taloudellisesti kysymys on isoista volyymeistä. FF:n jäsenien yhteenlaskettu liikevaihto on noin 40 miljoonaa euroa, ja koko Suomen festivaalialan liikevaihto on lähes 50 miljoonaa. Summat kasvavat huomattavasti, jos otetaan huomioon kerrannaisvaikutukset: festivaali tuottaa merkittäviä voittoja monille yrityksille hotelleista leirintäalueisiin, ravintoloista kyläkauppoihin, lentoyhtiöistä paikallisiin bussiyhtiöihin ja takseihin. Festivaalipaikkakunnan yrittäjät rakastavat festivaaleja, sillä heillä on ylimääräinen joulusesonki festivaalin aikana.

Suomalaisten festivaalien omarahoitusosuus on kulttuuri-instituutioiden keskuudessa täysin omaa luokkaansa: festivaalit keräävät keskimäärin 69 prosenttia tuloistaan lipunmyynnin, yritysyhteistyön ja muun tulonhankinnan kautta. Vain 31 prosenttia tuloista kertyy kunnan, valtion ja erilaisten säätiöiden avustuksista.

Ilman tukea ei kuitenkaan tulla toimeen, ja Lieksankin tapauksessa kaupungin positiivinen asenne on edellytys festivaalin kehitykselle. Miksi festivaaleja sitten pitäisi tukea? Festivaaleilla on lukuisia korvaamattomia kulttuurisia merkityksiä. Ne ovat kaikkien kulttuurimuotojen risteysasemia ja toimivat paikkakuntansa voimakkaina luovan toiminnan katalyytteinä. Festivaali vaikuttaa myös varsinaisen esityskautensa ulkopuolella, sillä festivaali on koko vuoden kestävä aktiivinen prosessi. Festivaalit ovat myös Suomen kirkkaimpia ja ennakkoluulottomimpia monikulttuurisuuden edistäjiä.

Festivaalit ovat myös yhä tärkeämpiä kaupunkien ja alueiden imagon kannalta. Lieksa käy tässäkin mainiosta esimerkistä – missä muualla matkailija voisi kokea niin vaikuttavassa muodossa Suomen matkailun kaksi parasta valttia, puhtaan luonnon ja omintakeisen kulttuurielämän? Festivaalit houkuttelevatkin kasvavia määriä kulttuurituristeja Suomeen. Monissa kaupungeissa festivaali on koko matkailun kivijalka, ja yhä useammat kaupungit rakentavat imagonsa festivaalin varaan. Festivaalien toimintaedellytysten turvaaminen on siis myös investointi matkailuelinkeinon kehittämiseen.

On kuitenkin tärkeää muistaa, että festivaaleja ei ole perustettu siksi, että ne synnyttäisivät positiivisia talousvaikutuksia tai että ne toimisivat houkutteena kulttuurimatkailijoille. Niitä perustetaan siksi, että intohimoiset ihmiset eri puolilla Suomea haluavat luoda jotakin ainutlaatuista ja koskettavaa. Festivaalit ovat toki ammattimaistuneet ja niiden toiminta muistuttaa tehokkuudessaan ja tavoitteellisuudessaan mitä tahansa liiketoimintaa. Festivaalit eivät kuitenkaan ole liikeyrityksiä siinä mielessä, että ne tähtäisivät taloudellisen voiton maksimointiin. Yhä edelleen festivaalit, kuten Lieksan Vaskiviikko, perustuvat muutaman intohimoisen ammattilaisen aktiivisuuden varaan, ja heidän tukenaan työskentelee valtava joukko talkootyöläisiä, kelloon katsomatta.

Ja tärkeintä tietysti on se, että festivaalit tarjoavat ainutlaatuisia elämyksiä, yllätyksiä, kohtaamisia, ilmiöitä, taikuutta ja tasoa! Aika usein käy niin, että festivaalivieras kokee jotakin sellaista, jonka jälkeen maailma näyttää erilaiselta, isommalta, merkityksellisemmältä ja paremmalta kuin ennen.

Kauko Karjalainen

LIEKSAN MUISTOJA

Kerran Vaskiviikon alkuvuosina järjestäjät jakoivat yleisölle palautelomakkeen. Vastasin siihen jotenkin niin, että jokaisella itseään kunnioittavalla festivaalilla pitää olla oikea ohjelmakirja sekalaisten läpäreiden sijaan. Siitä seurasi, että jouduin itse kirjoittamaan kirjaseksi toimitettavaan julkaisuun ohjelmakommentteja. Tämä työ on sittemmin jatkunut vuodesta vuoteen.

Sen lisäksi olen ollut Vaskiviikolla soittajana, luennoitsijana, näyttelyn järjestäjänä ja kilpailujohtajana. Kaikesta siitä olisi paljonkin kerrottavaa, mutta Lieksan kesissä on aina ollut toinenkin, yksityisempi puoli. Virallisena toimijanakin tulee tehdyksi havaintoja ihmisistä ja ympäristöstä.

Aloitan ihmisistä, koska ilman heitä ei ole Vaskiviikkoa eikä sen ainutkertaista tunnelmaa. Minun kokemukseni mukaan lieksalaiset ovat ylipäätään mukavia – risteysajossa kylläkin kiusallisen ylikohteliaita. Jo yksi kohtaus elävästä elämästä kertoo paljon lieksalaisen välittömästä ja tärkeilemättömästä elämänasenteesta. Kun Jaakko Tallus voitti vaskiyhdistetyn hiihdon Pielisentiellä, kuului huuto: ”Hyvä Jaakko, ota paeta poes!”

Erään Vaskiviikon esitenippu oli paketoitu kansiin, joihin painettu iskulause palautuu yhä mieluisana mieleen: ”Relax on Lake Pielinen”. Muutamat vapaa-ajan hetket heinäkuisessa auringonpaisteessa Timitran rantamilla, kävelyretket Lemminkäisen sillalle uskomattoman upein jokinäkymin, piknikit hyvien ystävien seurassa tarkoin varjellussa paikassa, Ruunaan kosket, Koli, Mätäsvaara ja viimeisimpänä Lieksan kesäteatterin ylittämättömän riemukas näytelmä kenraali Tiijanasta ovat tallentuneet elämäni parhaimpiin muistoihin.

Ulla ja Matti Hirvensalo

VASKIVIIKKOJEN KOUKUTTAMAT

Vaski virkistää ja lumoaa

Ensi kosketuksemme Lieksaan tapahtui kesällä 1981, jolloin vietimme siellä vaskiviikon Karelia Puhallinorkesterin kanssa. Lieksalaisten ystävällisyys ja vieraanvaraisuusvalloittivat meidät heti. Autoilijatkin pysähtyivät jo kymmenien metrien päässä suojatiestä päästääkseen jalankulkijat turvallisesti kadun yli. Kun sitten vielä päästiin itse asiaan, eli vaskimusiikin kuunteluun, jäimme lopullisestikoukkuun.

Alkuvuosilta mieleen ovat jääneet esimerkiksi Timofei Dokshitserin monumentaaliset trumpettisoolot Lieksan kirkossa ja käyrätorvivirtuoosi Vitali Bujanovskin omien sävellysten esitykset tunnelmallisessa Paaterin kirkossa. Eipä unohdu sekään ilta Kulttuurikeskuksessa, jolloin huusimme suosiotamme legendaariselle säestäjälle ja solistinakin kunnostautuneelle pianistille Sergei Solodovnikille, mistä innostuneena tämä esitti vielä puolen tunnin mittaisen ylimääräisen numeron.

Lisäjännitystä Vaskiviikkojen koukuttamat ovat saaneet kilpailuista, joiden seuraaminen ja voittajien ennustaminen on käynyt kokopäivätyöstä. Ystävänelikon jokakesäinenvedonlyönti ja pistelasku ovat taanneet kuohujuomat sekä voittajille että häviäjille.
Muistelemme kaiholla Kulttuurikeskuksen edessä vaskivieraita monena kesänä tervehtinyttä puista käkikelloa, josta soitettiin aamu- ja iltasoitto. Nähtiinpä muutama vaskivieraskin kukkumassa käen luukusta!

Hyttysiä ja ”Singin’ in the rain”

Mätäsvaaran kaivoksen jylhistä kallioseinämistä kimpoavat sävelkaiut ovat kietoneet meidät pauloihinsa. Alkuaikoina soittolava lipui keskellä kaivoslampea kannatellen vaskiyhtyeitä ja jopa harppuja. Ikimuistoinen oli tilanne, jossa kapellimestari ja pasunisti Paul Niemistö seisoi vapisevin polvin keinuvalla lavalla ja kertoi liikuttavalla suomen kielellään esityskappaleiden taustoja.
Sanavalmis juontaja Raimo Lintuniemi toivotti kohteliaasti myös kaikki Lieksan hyttyset kuuntelemaan jaloa vaskimusiikkia.
Sään haltija oli muutama kesä sitten lukenutetukäteen Töölö Brass - yhtyeen ohjelman; konsertti päättyi kappaleeseen Singin’ in the rain; ja sadetta ryöppysi kokokonsertin ajan.

Juurakoita ja koristeltu käyrätorvi Kolilla

Puustellin terassilla tapasimme käyrätorviguru Herman Baumannin. Hän intoutui kertomaan Etelä-Afrikan rantavesistä löytämistään ontoista juurakoista, joihin hän oli istuttanut käyrätorven suukappaleen; konserttikelpoinen musiikki-instrumentti oli näin valmis. Juurakot eivät kuitenkaan kestäneet kuivaa ilmaa, vaan ajan myötä hapertuivat ja halkeilivat käyttökelvottomiksi.
Viisikymmenpäinen käyrätorvistiletka kiipesi kesähelteessä Ukko-Kolin huipulle ja värisytteli unisonollaan peruskalliota. Maestro Baumannin punaisilla ornamenteilla koristeltu torvi muodosti harmaalle kalliolle kauas näkyvän väriläiskän.

Valon ja vaskien vuoropuhelua

Lieksan kirkko lumoaa joka kesä. Ilta-auringon leikki alttariseinän ikkunoissa ja kynttiläkonserttien myöhäisillan valohämy tuovat oman lisänsä musiikin luomaan tunnelmaan. Useimmiten pasuunat, trumpetit, käyrätorvet, eufoniumit ja tuubat ovat soineet laskevan auringon säihkeessä, mutta silloin tällöin myös sateen ropina ja ukkosen jyrähdykset ovat luoneet vastavoimia musiikille. Pilvet ja taivaan sini ovat vuorotelleet alttaritaulun maisemassa.

Menneistä vaskiviikoista piirtyy sukupolven mittainen kaari, jota jäntevöittävät lukemattomat hienojen koti- ja ulkomaisten taiteilijoiden musiikkiesitykset ja muuttapahtumat. Olemme syvästi kiitollisia Erkki Eskeliselle sekä kaikille Vaskiviikkojen taiteilijoille, vetäjilleja järjestelijöille, jotka ovat täyttäneet kesäisen viikon hengitysilmammekin vaskimusiikilla.

Harri Lidsle

OPPILAASTA ARTISTIKSI - kolmas vuosikymmen Lieksassa

Ensimmäiset kesät Lieksassa jäävät varmaan ikuisesti mieleen. Koko vaskimusiikki -sana sai uuden merkityksen. Paitsi Michael Lind, oman instrumenttini ehdottomana huippuna, myös englantilaiset vaskikvintetit upeine sävyineen ja sovituksineen innostivat harjoittelemaan aivan uudella lailla.

Konsertit ja kurssit olivat tietysti kaikki loistavia, mutta parhaiten mieleen ovat jääneet ehkä uintiretket oppilasasuntolan takana lammessa. Monet silloin solmituista ystävyyssiteistä pitävät edelleen ja koska paikalla olivat käytännössä kaikki tulevat ammattilaiset kasvoivat festivaalikäynnit pitkään korkoa. Kasvavat edelleen.

Myöhemmin oma status päivittyi oppilaasta artistiksi. Raja oli kuitenkin hiuksen hieno, oppilaana olin päässyt esiintymään vuosittain ja opettajat olivat aina päästäneet menoon mukaan.

Lieksassa solmitut kansainväliset suhteet ovat avanneet ovia uusille areenoille, avaavat yhä vuosittain. "Vanhoihin" Lieksan kävijöihin yhteydessä ollessa huomaa, että tietoisuus vuoden ohjelmista ja artistivieraista on edelleen hyvässä tiedossa.

 

Esko Lehto, kaupunginjohtaja
Lieksan kaupunki

LIEKSAN VASKIVIIKKO - YHTEINEN JUTTUMME

Lieksan Vaskiviikko on kolmikymmenvuotisen historiansa aikana kasvanut Lieksan yhteiseksi jutuksi. Jutuksi, joka tunnetaan niin Suomessa kuin ulkomailla. Viimeksi Vaskiviikon toi myönteisesti esille EU-suurlähettiläämme Jan Store Pohjois-Karjalan kunnanjohtajien vieraillessa Brysselissä. Vuosikymmenen vaihteessa tuolla Mikkelin suunnassa polkupyörään varaosia ostaessani tuli puhetta Lieksasta ja Vaskiviikosta. Kauppias oli vaskimusiikin ystävä ja kertoi usein vierailleensa Vaskiviikolla. Laskua maksaessani kauppias lausahti ”Ai niin Lieksasta” ja antoi alennuksen. Eli oli jäänyt Vaskiviikko mukavana tapahtumana mieleen.

Kesä ja Vaskiviikko ovat rentoutumisen aikaa. Meillä sanotaan kesän olevan huipussaan vaskien alkaessa soida. Kaupunki, kaupunkilaiset ja vieraamme ottavat rennon vaihteen päälle. Näin sen pitää olla.

Lieksan Vaskiviikolla on vakavakin puolensa. Vaskien juhla on vakiintunut maailman vaskimusiikin huippujen kohtaamis- ja koulutustapahtumaksi. Se on nuorille ja kokeneemmillekin soittajille tärkeä ja vakava tapahtuma.

Kaupungin kannalta vakavaa puolta ovat myös Vaskiviikon monet merkitykset; taloudelliset, kulttuuriset, sosiaaliset, koulutukselliset, kansainväliset jne. merkitykset.

Matkailu on edelleen maailmassa nopeimmin kasvava. Maailmalla ja yhä enemmän myös Suomessa tämä on alettu ymmärtää mahdollisuutena tuoda ja saada hyvinvointia paikkakunnalle ja paikkakuntalaisille. Tähän hyvinvointiin kuuluvat juuri nuo edellä luetellut Vaskiviikon monet merkitykset. Usein paikalliset yritykset kertovat kutsuvansa vieraitaan juuri Vaskiviikolle. Koko kaupungin ja miksei maakunnalla on mahdollisuuksia lisätä Vaskiviikon vaikutuksia imagoonsa, kansainvälistymineen, yritystoimintaan, kulttuurin vireänä pitämiseen, oikeastaan vain mielikuvitus on rajana.

Pitkään Lieksassa toimineena tiedän, että ei Vaskiviikon pitkä historia ihan tasainen ole ollut. On kuultu puhetta yhden lajin suosimisesta, rahan laittamisesta parempaan tai muuta vastaavaa. Tämä on ollut innoittamassa rakentamaan Vaskiviikosta tapahtuma, joka on laadukas, kansainvälinen, lähellä kuulijaa, lähellä kuntalaista, lähellä matkailijaa. Unohtamatta alkuaikojen tulisieluja, eturivissä musiikkineuvos Erkki Eskelinen ja monet muut. Taiteellinen johtaja Jouko Harjanteella on 30-vuotias Vaskiviikko nyt hyvin hallinnassa ja kasvamassa aina vain kypsempään suuntaan. Musiikillahan ei ole rajoja.

Vaskiviikolla on ollut onni olla hyvissä käsissä. Siitä on tullut Lieksan ja kaikkien vaskimusiikin ystävien yhteinen juttu. Levitetään tätä yhteistä juttuamme vielä enemmän muille, ystäville, sukulaisille, liikekumppaneille, matkailijoille, kaikille.

Parhaimmat onnittelut 30-vuotiaalle

 

Olli-Pekka Pehkonen
Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistyksen puheenjohtaja

VASKIVIIKKO – LIEKSAN JALOKIVI

Lieksan Vaskiviikon 30-vuotista taivalta voisi kuvata raakakiven työstämiseksi kimaltavaksi ja loistavaksi jalokiveksi.
Ensin tarvitaan halu ja taito löytää kivi ja sen jälkeen vankka usko kiven aitouteen ja sen työstämisestä tulevaan lisäarvoon. Kivi näyttää maallikon silmissä alkuun mitättömältä ja arkiselta, mutta asiantuntija saa kiveä työstämällä siihen sen ominaisen loiston ja säihkeen. Taidolla hiottu kivi loistaa ympärilleen ja tuo iloa käyttäjälleen.

Lieksan Vaskiviikko on vuosien mittaan taidolla hiottu loistavaksi jalokiveksi. Se säteilee ja loistaa ja tuo iloa niin lähiympäristöönsä kuin kauemmaksikin. Mutta mikään jalokivi ei loista loputtomasti ilman hyvää hoitoa ja pinnan kiillotusta. Tähän hoitoon ja kiillotustyöhön meidän kaikkien lieksalaisten on osallistuttava taiteellisen johdon ja ammattijohdon apuna.

Vaskiviikko on yksi merkittävimmistä jalokivistä siinä kruunussa, jota Lieksa päällään kantaa. Tästä jalokivestä Lieksa tunnetaan positiivisesti valtakunnallisesti ja ammattipiireissä jopa kansainvälisesti. Tätä jalokiveä meillä ei ole varaa kadottaa kruunustamme.

Kiitän toimivaa johtoa, taiteellista johtajaa Jouko Harjannetta, Lieksan kaupunkia, lukuisia talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita jo vuosia kestäneestä hyvästä ja rakentavasta yhteistyöstä. Nyt on juhlan aika, mutta työ jatkuu kohti Maailman Parasta Vaskimusiikkitapahtumaa.

Vaskiviikon ohjelmisto ja esiintyjät ovat juhlavuoden arvoiset, joten toivon lieksalaisten runsasta osallistumista ikiomaan festivaaliin. Tervetuloa myös kaikki muutkin nauttimaan kansainvälisestä tapahtumasta ja aidosta lieksalaisesta ”vaskifiiliksestä”.

Ollaan vilpittömästi ylpeitä aidosta lieksalaisesta ”vientituotteesta”.

Markku Kylmänen

KAKSIKYMMENTÄ VUOTTA SOITTAJANA LIEKSAN VASKIVIIKOLLA EI OLE MENNYT HUKKAAN

Kun hyvä ystäväni Jouko Kangas houkutteli minut ja toisen ystävämme Antti Suonperän ensimmäistä kertaa Lieksaan vaskimusiikkifestivaalille ei tainnut oikein olla ainakaan itselläni ymmärrystä, mistä oli kysymys. Jotakin erityistä siellä piti olla torven soittajalle, ja mieli avoimena sitten pakkasimme silloiset pesueemme kyytiin ja vuokrasimme jostakin Lieksan sydänmaalta kolmelle perheelle mökin.

Silloisista esiintyjistä ei juuri muistikuvia ole, mutta paikalla olivat Suomen parhaat puhaltajat. Mieleen on kuitenkin jäänyt jo silloin varsinkin perheelliselle päivän tiukkuus. Kun päivisin soitti seitsikossa tai muussa kokoonpanossa, kävi välillä syömässä ja vaimoja viihdyttämässä hetken aikaa oli jo kiire illan konserttiin. Harvemmin on tullut ennen sitä ja sen jälkeenkään autossa pelättyä, mutta kyllä ystävämme Joukon kiirus – 20 km 15-20 minuuttiin kapeaa metsätietä pitkin jäi ikuisesti mieleeni. Hengissä edelleen ollaan eikä konserteistakaan kertaakaan myöhästytty.

Esiintyjät ja opettajat olivat siis jo alkuaikoina alan huippua ja kukin soittaja-oppilas tietenkin valikoi soittoympäristöjään omien mieltymyksiensä ja taitojensa mukaan. Eräs koko loppuelämääni vaikuttanut asia on suomalainen seitsikkomusiikki. Sitä esittivät Vaskiviikkourani alkupuoliskolla mm. Kaartin Seitsikko ja Erkki Karjalainen Imperiallaan niin loistavasti, että muutaman kesän kypsyttelyn jälkeen perustin Porvooseen edelleenkin voimissaan olavan ja lähes alkuperäisellä kokoonpanolla toimivan Hermanni seitsikon.

Missään Suomessa ei kuule niin upeita vaskikonsertteja yhdistettynä mukavaan paikalliseen ympäristöön ja toimivaan kurssiorganisaatioon kuin Lieksan Vaskiviikolla. Pientä subjektiivisuutta tulee siitä – myönnetään – ettei sitten mm. Partaharjun ja Raudaskylän musiikkileirien jälkeen kovin paljon kokemuksia muista ole. Vastaanväittäjät kuitenkin häviävät kertaheitolla, kun em. lisätään vuosien varrella syntyneet pitkäaikaiset ja hienot tuttavuus- ja ystävyyssuhteet soittajien ja opettajien, jopa Vaskiviikon henkilöstön kanssa.

Elämä kuljettaa pientä ihmistä suuntaan tai toiseen, mutta viimeisten n. 20 vuoden ajan on elämäni pyörinyt entistä vahvemmin trumpetin tai nykyisin kornetin soiton ympärillä, musiikkia tehden ja organisoiden niin, että Lieksan Vaskiviikolta olen ollut pakon sanelemana poissa vain 2 kertaa. Harmillisesti työ pyrkii häiritsemään hyviä harrastuksia, tiedetään. Siviilipuolen asiat ovat muuttuneet moneenkin otteeseen ja joka kesäisen Vaskiviikkomatkan lisäksi on 2004 jälkeen tullut mukaan myös muita käyntejä.
Vaskiviikon toimistossa oli silmääni sattunut ja korvaani käynyt eräs iloinen pellavapää, jolla tuntui olevan aina kiireenkin keskellä miellyttävä sana, hymy ja iloinen nauru. Nämä olivat toki muutkin huomanneet, mutta itse syötyjen mansikoiden ja rullaluistelulenkille saatujen pakkienkin jälkeen onnistuin kuitenkin Lieksan tytön kanssa paremmin vuonna 2004. Kolmantena seurustelupäivänä kosin ja sain myöntävän vastauksen. Minulla oli sitten ilo ja kunnia saada viettää häitä Lieksan upeassa kirkossa Lieksan Vaskiviikon taiteellisen johtajan Jouko Harjanteen esiintyessä vuonna 2006. Näin loppuelämäni liitettiin Lieksaan, mistä olen pelkästään ylpeä. Häälahjaksi vaimolleni 2007 teimme Harjanteen Joukon ja Hännisen Karin kanssa levyn Romantic Trumpet. Kuten aikaisemmin on todettu on Vaskiviikon konserttitarjonta ollut aina hyvää. Konserttien lisäksi on mieleen jäänyt monta erilaista toteutusta Vaskiteltasta, missä olen myös esiintynyt Hermanni seitsikolla joskus 1990-luvun puolivälissä. Tämän lisäksi olemme Töölö Brassilla, jonka toiminnanjohtajan ja soittajana olen, konsertoineet Lieksassa parikin kertaa ja suunnitelmissa on jatkaa tätä suhdetta.

Seitsikkokulttuuri on kokenut Suomessa monia vaiheita ja ehkä tällä hetkellä on taas hiljaisempi vaihe. Tämä näkyi muutama vuosi sitten suurseitsikkokokoonpanossa, kaikille stemmoille ei löytynytkään koviin helposti vaskisoittajia. Tässä välissä on mainittava eräs Vaskiviikon hyvistä huonoista puolista. Kaikille annetaan mahdollisuus osallistua yhtyesoittoon eli tämä on hyvä puoli. Huono puoli on, että jos isossa orkesterissa on muutama soittaja, joiden ulosanti ei riitä esitettyihin kappaleisiin ei kokonaisuus välttämättä toimi. Onneksi Ikäheimon Lassi ja Heikkisen Esko muiden mukana ovat asiaan tarttuneet ja saaneet erittäin mukavaa uutta lähestymistä tähänkin asiaan ja näin meidät ”kalkkikset” ja myös nuoret soittajat mukavasti tasapainoon.
Lieksasta on siis tullut erittäin tärkeä osa koko elämääni. Viime vuosina olemme vaimoni kanssa nauttineet Timitran leirintäalueen rauhasta asuntovaunuilijoina yhdessä alkuaikojen kumppanimme ja ystävämme Antti Suonperän kanssa.

Pitkäaikaiset ystävyyssuhteet ja mukavat kokemukset Vaskiviikolla ovat johtaneet siihen, että kokosin v. 2008 kurssille ensimmäistä kertaa oman ”suomikansallisen” seitsikon . Siinä on soittajia Salosta, Jyväskylästä, Varkaudesta, Raumalta ja Uudelta maalta. Kokoonpano toki varmaan vaihtelee jatkossakin, mutta olemme keskimäärin niin pitkän linjan soittajia, emmekä enää ns. eilisen teeren poikia, että kenelläkään ei ollut mitään yhtyeen nimiehdotustani vastaan. Seitsikkomme Kalkkikset on kasassa taas Lieksan Vaskiviikon juhlavuonna 2009. Tervetuloa kuuntelemaan ja katsomaan, miltä yli 200 vuotta vaskisoittoa näyttää ja kuuluu.

Elämä ilman Vaskiviikkoa on teeskentelyä!

Jukka Harju,soolokäyrätorvi
Radion sinfoniaorkesteri

KILVAN MUSISOIMASSA

Musiikkikilpailujen mielekkyydestä on keskusteltu niiden koko olemassaolon ajan. Paremmuusjärjestyksen määrittäminen taiteessa on mahdottomuus ja siinä tapahtuu väistämättä epäoikeudenmukaisuuksia – elämykset kun ovat täysin subjektiivisia. Tämän ongelman parissa tuomaristo painii omatuntonsa ja intuitionsa varassa. Ikävimmissä tapauksissa lietsotaan keskusteluja puolueellisuudesta ja ajaudutaan kauaksi siitä, mitä kilpailuilla parhaimmillaan on tarjottavanaan.

Heinäkuussa 2005 starttasimme minä, pianisti Outi Nissi sekä kilpailuassistenttina toiminut Maija Kylkilahti kohti Lieksaa. Tuona vuonna soitettiin järjestyksessään toinen kansainvälinen käyrätorvikilpailu, joka kantoi Holger Fransmanin nimeä. Tapasin Fransmanin henkilökohtaisesti Lieksassa vuonna 1987. Nuorelle pojalle iäkkäästä herrasta jäi mieleen päällimmäisenä musisoimisen polte. Nyt 18 vuotta myöhemmin matkasin samalle paikkakunnalle kisaamaan tuossa salaperäisessä lajissa - musisoinnissa.

Etymologisesti kilpailu-sana juontuu sanoihin kilpa, kiista, kamppaus ja kilvoittelu. Vastakkainasettelu on yhteistä kolmelle ensimmäiselle, mutta viimeinen erottuu joukosta. Kilvoittelu esiintyy nykyään lähinnä ylätyylisissä yhteyksissä, joissa viitataan uskonnollisten arvojen ja opetuksien noudattamiseen. Se mielletään myös synonyymiksi sanalle askeesi. Tässä merkityksessään kilvoittelu tarkoittaa siis ruumiillisesti ja mielellisesti kurinalaisen elämän viettämistä sekä tällaista elämää tukevia käytännön harjoituksia. (kreikk. askesis = harjoittelu, harjoittaminen). Musiikkikilpailuihin osallistuvat sitoutuvat askeettiseen elämäntapaan ja intensiivinen valmistautuminen saattaa saada jopa hartaita sävyjä. Jos taidekilpailuista käytävissä keskusteluissa korostuisi kilvoittelun merkitys kamppailun sijaan, suhtautuminen näihin tapahtumiin olisi varmasti kannustavampi.

Kilpailuun osallistuvan muusikon lähtökohtana on oman instrumentin ja kilpailuohjelmiston riittävä tekninen hallinta sekä ohjelmiston musiikillinen sisäistäminen. Kun tämä on saavutettu, pitäisi tuo tieto ja taito pystyä siirtämään paineiseen esitystilanteeseen ja muuttamaan elämykseksi yleisölle. Temppu ei ole helppo.

Omalla kohdallani Lieksan kilpailujen finaalissa oli vastassa Rikhard Straussin toinen käyrätorvikonsertto; eräs haastavimmista, mutta hienoimmista lajissaan. Kappale oli minulle uusi ja se oli määrä esittää nyt ensimmäistä kertaa orkesterin säestyksellä - ankaran uutisoinnin ja suoran radioinnin maustamana. Ulkoiset paineet voi kuvitella melkoisiksi ja lavalle astumista edeltävinä hetkinä olisi ollut helppo kyseenalaistaa koko touhun mielekkyys. Samaan aikaan yleisö odottaa saavansa jotain aivan muuta kuin urheilusuorituksen. Kamppailu käydään muusikon pään sisällä siitä, kykeneekö hän sulkemaan kilpailutilanteen tuottaman valtavan ylimääräisen häiriön taiteen tekemisen ulkopuolelle.

Henkilökohtaisen paineensietokyvyn äärirajoilla pelissä ovat omat persoonalliset luonteenpiirteet. Aina ei kuitenkaan muisteta painottaa riittävästi, että hermojen hallintaakin voi harjoitella – ei harjoituskopissa vaan lavalla. Musiikkikilpailut ovat hyvä testilaboratorio omien rajojen kartoittamisessa, sillä ne ovat esitystilanteiden piinaavimmasta päästä.

Vaikka esitys menisi lavalla suunnitelmien mukaan, se ei siitä huolimatta aina miellytä yleisöä tai tuomaristoa. Tämän tilanteen hyväksyminen voi olla kilpailijalle erityisen kivuliasta. Mahdolliset ongelmat ovat harmaalla alueella: musiikin jäsentämisessä, tulkinnassa tai vaikkapa sellaisessa esittämisen asenteessa, jonka kuulija kokee vieraannuttavana. Kuulijalla on oikeus intuitiiviseen mielipiteeseen, mutta kilpailun tuomaristo on velvollinen perustelemaan kantansa – kilpailijan onneksi, muutoin hän jäisi yksin epätietoisuutensa kanssa. Kapinointi tuomariston lausuntoa vastaan on helppoa. Osallistujan tehtävä ei kuitenkaan ole ryhtyä arvioimaan juryn esteettistä tajua vaan antautua sen arvioitavaksi. Edessä on siis joko palautteen kieltäminen tai kivulias itseanalyysi ja palaaminen takaisin lähtöruutuun - raskas ja toistuva oppimisprosessi. Se edustaa kuitenkin sitä kilpailemista, johon kantasana kilvoittelu mielestäni viittaa; nöyryyttä sekä askeettista ja mietiskelevää musisoimisen asennetta ilman uhittelevaa menestymisen pakkoa.

Vaikka yleisö rakastaa paremmuusjärjestyksiä, kilpailijalle sijoituksien ei pitäisi merkitä paljoakaan; ne kertovat kovin vähän sisäisistä kamppailuista. Paremmuusjärjestys edustaa kuitenkin sitä pakollista ulkoista painetta, joka täytyy oppia sulkemaan pois pystyäkseen parhaimpaansa.

Lieksassa 2005 tuomaristo soi minulle ensimmäisen palkinnon. Kuitenkin kaikista kilpailukokemuksista juuri voittaminen oli lopulta vähiten opettavaista. Palkitsevaa kyllä, ja samalla myös uuden loputtoman askeesin alku, jossa tempun oletetaan olevan toistettavissa kerta toisensa jälkeen. Kilpaan ryhtyvä peilaa omia taitojaan ja henkistä kypsyyttä yleisön ja tuomariston kautta. Se on oiva testirata myöhempää uraa varten, mutta kilpailussa, kuten elämässä muutenkin, kyse ei ole kamppailusta vihollista vastaan. Se on sisäistä kilvoittelua, jossa kohdataan omat asenteet, pelot ja vahvuudet.

Melina Meriläinen

VASKISÄMPYLÖIDEN KESKELTÄ OSAKSI FESTIVAALIKOKONAISUUTTA

”Laitahhan tyttö yks pilsneri”, minulta pyydettiin noin 13 vuotta sitten, kun olin ensimmäistä kertaa töissä Lieksan Vaskiviikolla, tarkemmin sanottuna Lieksan Nuorisopuhallinorkesterin puuhaamassa Vaskikahviossa Pielisen-Karjalan musiikkiopiston alakerrassa. Tämä tilanne on jäänyt mieleeni ilmeisesti siksi, etten tuolloin vielä tiennyt mitä pilsneri on ja jouduin hetkeksi hämmennyksiin. Tilanteesta kuitenkin selvittiin ja positiiviset muistot iloisista kahvila-asiakkaista saivat minut palaamaan töihin Vaskiviikolle uudelleen.

Seuraavina vuosina kokemukseni Lieksan Vaskiviikosta laajenivat edelleen, kun työskentelin talkoolaisena musiikkiopiston Vaski-infossa ja olin mukana katusoitoissa Lieksan Nuorisopuhallinorkesterin rivistöissä. Nuorisopuhallinorkesterilaisena sain nähdä ja kokea esiintyjän näkökulmasta sen riemastuttavan tunnelman, joka valtaa Lieksan kerran vuodessa. Ihmiset reipastelevat katukuvaan läheltä ja kaukaa, hymyilevät ja heiluttavat jalkaa musiikin tahdissa. Vaski-infossa työskennellessäni ymmärsin, että Lieksan Vaskiviikko on muutakin kuin hyvää musiikkia ja aurinkoisia ihmisiä. Se on myös musiikkikasvattaja, jonka takana on rutkasti työtä, tahtoa ja ammattitaitoa. [ ] Musiikkineuvos Erkki Eskelisen visio musiikinopiskelijoita palvelevasta kesäakatemiasta toteutuu kesästä toiseen, kun nuoret ja vanhemmat, aloittelijat ja konkarit kansallisuudesta ja sukupuolesta riippumatta suuntaavat tiensä Lieksan Vaskiviikon kursseille haaveenaan päästä juuri sen ihailemansa opettajan oppiin ja kenties päästä tämän ohjauksen siivittämänä mittelemään taitojaan Lieksan kansainvälisessä, vuosittain vaihtuvassa instrumenttikilpailussa. Kenties jotkut heistä saavat pontta orastavalle musiikinuralleen jopa siinä määrin, että jonain päivänä he palaavat Lieksan Vaskiviikolle opettamaan ja esiintymään, jatkamaan esikuviensa teitä ja luomaan Vaskiviikon kannalta tärkeää jatkumoa.

Vaskiviikon opettajien ja esiintyjien festivaaliarkeen olen päässyt tutustumaan tarkemmin työskennellessäni ensin konserttisihteerin assistenttina ja sittemmin konserttisihteerinä. Konserttisihteerinä olen saanut seurata, kuinka artisti muuntautuu kymmenen minuutin varoitusajalla tuntiopettajasta kilpailun tuomariksi ja noin viisitoista esitystä keskittyneesti kuunneltuaan pinkoo säestysharjoituksiin seuraavan päivän esiintymistä varten, minkä jälkeen pikasuihku kotona, kravatti suoraan, hengitys syvään ja karisma säteillen lavalle illan konserttiin. Me Vaskiviikon työntekijät huolehdimme, että kaikki on tuolloin konserttipaikalla kunnossa, tarvittava välineistö on esiintyjien käytettävissä ja oikeaan aikaan lavalla, jolloin niin yleisö kuin esiintyjätkin voivat keskittyä nauttimaan korkealaatuisesta vaskimusiikista.

Muutamana vuonna työskentelin koko kesän Vaskiviikon toimistossa, jolloin vasta hahmotin kuinka monta tahoa Vaskiviikon toteuttamiseen liittyy ja mitä kaikkea täytyykään vuoden aikana saada valmiiksi, jotta uusi festivaali voidaan luottavaisin mielin toteuttaa jälleen seuraavana kesänä. Talven ja kevään aikana on linjat kuumana vaihdettu lukuisat määrät sähköposteja ja puheluita koko Suomen ja maailman ympäri, kunnes sitten kesällä kaikki tiivistyy tänne, ”Vaskiviikon pääkaupunkiin”. Pikkukaupunkiin, jossa lieksalaiset ja kauempanakin asuvat ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi työskentelemään tämän yhteisen musiikkifestivaalin onnistumiseksi ja tarjoavat jopa vuokralle kotejansa, jotta artistimme saavat paikan, jossa hengähtää ja nukkua kunnon yöunet. Aamulla herätessä edessä on taas uusi päivä, jolloin Lieksan Vaskiviikon tukijat, vaskiyleisö, talkoolaiset, työntekijät, kurssilaiset ja artistit ylpeänä puhaltavat yhteen torveen, jotta vaskimusiikki kaikuisi kaupungistamme maailman ääriin seuraavat, ja siitä yhä seuraavat, 30 vuotta.

Hanna Susitaival, Pohjois-Karjalan taidetoimikunnan päääsihteerI

EI LIEKSAA ILMAN VASKIVIIKKOA

Pohjois-Karjala tunnetaan perinteisesti laulun ja soiton maakuntana ja maakunnan merkittävimmät vuosittain järjestettävät kesätapahtumat ovat tänäkin päivänä musiikkitapahtumia. Näistä tapahtumista Lieksan Vaskiviikko ja Ilosaarirock ovat saavuttaneet festivaalille kunnioitettavan kolmenkymmenen vuoden rajapyykin.

Musiikkineuvos Erkki Eskelisen panos Lieksan Vaskiviikon kehittäjänä on kiistaton, mutta ei sovi unohtaa Lieksan Vaskiviikon tämän päivän tekijöiden ansioita. Suomen kesätapahtumien kirjo on laaja ja kilpailu tapahtumien kentällä on kiristynyt. Kilpailussa pärjää mikäli onnistuu pitämään tapahtuman sisällön kirkkaana ja löytämään tapahtumalle juuri sen oikean yleisön. Tapahtuman taiteellisella johtajalla on tärkeä merkitys kiinnostavan ohjelman ja taiteellisen laadun takaajana, mutta hän toimii myös tapahtuman kasvoina mediassa ja suhteessa yhteistyökumppaneihin. Tapahtuman järjestäminen vaatii monialaista osaamista ja kokemuksen mukanaan tuomaa hiljaista tietoa. Taiteellisen ja tuotannollisen puolen pitää vielä toimia saumattomasti yhdessä, jotta Vaskiviikon kokoluokan tapahtuma on mahdollista järjestää.

Lieksa on profiloitunut musiikkikaupungiksi. Vaskiviikko on koko kaupungin yhteinen juttu, jonka positiivinen vaikutus kaupungin imagoon tunnustetaan yleisesti. Festivaalin ajan Lieksa on kansainvälinen vaskimusiikin keskus, jonne ympäri maailmaa tulevat esiintyjät mielellään palaavat. Muutama vuosi sitten tehdyn yleisötutkimuksen mukaan myös laajalta maantieteelliseltä alueelta tulevat kuulijat ovat uskollisia tapahtumalle ja tekevät päätöksen osallistumisesta jo hyvissä ajoin. Tapahtuman tunnettavuus haetussa kohderyhmässä vaikuttaa ilmeisen hyvältä. Vaskiviikon tulevaisuuden haasteet ovat kuitenkin hyvin samankaltaiset kuin muilla klassisen musiikin alan toimijoilla tällä hetkellä; yleisön keski-ikä on korkea.

Tulevaisuus voi tuoda tullessaan myös haasteen tapahtuman entistä tarkemmasta profiloinnista. Elämyksen perässä ollaan nykyisin valmiita matkustamaan kauaksikin ja globaaleissa verkostoissa tieto asian harrastajien välillä liikkuu helposti. Päätös tapahtumaan osallistumisesta tehdään ehkä tarkemmin harkiten, mutta omien mieltymysten mukaisiin elämyksiin ollaan valmiita sijoittamaan. Toimivien verkostojen merkitys korostuu ja yhteistyötä tapahtumien kesken tullaan varmasti tekemään tulevaisuudessa enemmän.

LIEKSAN VASKIVIIKKO
Koski-Jaakon katu 4,
81700 LIEKSA
Puh. 045-132 4000
Email:

TUKIJANA