Aki Välimäki
Aki Välimäki aloitti trumpetinsoiton 7-vuotiaana Pirkkalan seurakunnan orkesterissa ja opiskeli myöhemmin Tampereen konservatoriossa Raimo Sarmaksen oppilaana. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta Erkki Karjalaisen oppilaana. Välimäki täydensi opintojaan Kööpenhaminassa, Zürichissä ja New Yorkissa. Hän on työskennellyt Porin ja Turun kaupunginorkestereissa, Suomen kansallisoopperassa ja Radion sinfoniaorkesterissa. Välimäki on esiintynyt solistina useimpien suomalaisten orkestereiden kanssa. Hän on soittanut myös useissa kamariorkestereissa, kuten Avanti!ssa ja Helsingin Kamariorkesterissa. Hän toimi Tampere Filharmonian trumpetin äänenjohtajana vuosina 1990–2015, jonka jälkeen hän siirtyi trumpetin varaäänenjohtajaksi.
Opettajana Välimäki on työskennellyt Tampereen ammattikorkeakoulussa, Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa ja Tampereen konservatoriossa vuosina 1990–2015. Vuonna 2015 hän otti vastaan trumpetinsoiton musiikinlehtorin tehtävän Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Viime vuosina Välimäki on myös toiminut vierailevana opettajana musiikkiakatemioissa Trondheimissa, Vilnassa, Poznanissa ja Cagliarissa. Hän on toiminut tuomarina useissa kansainvälisissä trumpettikilpailuissa.
Lieksan Vaskiviikolla Välimäki esiintyy Suomi-seitsikossa.